maanantai 15. tammikuuta 2018

Claire Mackintosh - Annoin sinun mennä

"Äiti päästää irti pienen poikansa kädestä, auto ilmaantuu kuin tyhjästä, ja silmänräpäyksessä kaikki muuttuu.

Millainen kuljettaja pakenee onnettomuuspaikalta? Tapaus jää kalvamaan rikoskomisario Ray Stevensiä, joka ryhtyy hakemaan oikeutta jokaisen vanhemman pahinta painajaista elävälle äidille, hinnalla millä hyvänsä. Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolla. Hän haluaa jättää koko entisen elämänsä taakseen, mutta menneisyys ja muistot hirvittävästä marraskuisesta illasta palaavat vainoamaan häntä järkyttävin seurauksin.
"

Lukiessa odotin vain malttamattomana sitä hehkutettua juonenkäännettä, kaikkien aikojen nerokkainta sellaista. Ja olihan se yllättävä, hyvä ja sai sivut kääntymään sellaista vauhtia, etten edes nukkumaan malttanut laittaa. Jäin vain miettimään kuinka tuo juonenkäänne olisi lyönyt ällikällä, jos en olisi osannut varautua siihen ollenkaan etukäteen? Ehdin muodostaa tuota nerokkuuden taidonnäytettä kohtaan jo niin yliluonnolliset odotukset, että sitten en ollutkaan niin yllättynyt, kuin olin kaiken sen hypettämisen perusteella odottanut. Kaiken kaikkiaan Annoin sinun mennä on kuitenkin vaikuttava teos ja puolivälin jälkeen kirjaa on melkein mahdotonta laskea kädestään. 

Lapsen kuolema on aina surullista, sattuu ajatella sen äidin tuskaa, joka näkee lapsensa veren vuotavan pitkin märkää asfalttia. Opetella elämään sen kalvavan tuskan kanssa, joka puristaa siellä missä lapsen paikka sydämessä on. Lapsi on niin suuri osa äitiä, että en voi edes kuvitella miten riipivän kipeää käy kun osa itseä riistetään pois. Miten paha ja kylmäsydäminen ihminen voi vain paeta onnettomuus paikalta? Näihin teemoihin pureudutaan psykologisella tarkkanäköisyydellä tässä romaanissa. Annoin sinun  mennä on nimeomaan psykologinen laatutrilleri ja innostuksen Mackintosh on saanut todellisesta tapauksesta, jota hän työsti ollessaan alkutaipaleella 12 vuotisen poliisiuransa aikana. Ei ihmekkään, että tarina ja sen henkilöt tuntuivat niin uskottavilta. Isona plussana myös tarinan ennalta-arvaamattomuus. Vaikka jotakin osasin aavistella, niin loppuratkaisu löi minut ällikällä odotuksistani huolimatta. Vaikka kirja alku saattaa tuntua enemmän perinteiseltä dekkarilta, joka etenee suhteellisen verkaisesti, niin puolen välin jälkeen vaihdetaan silmään isompaa vaihetta. Hieman tulee mieleen Gillian Flynnin Kiltti tyttö ja psykologinen lataus. Kirjasta on vain mahdotonta puhua paljastamatta siittä liikaa. Haluan, että kaikki muut jotka tarttuvat tähän kirjaan saavat nauttia sen tarjoilemista yllättävistä käänteistä täysin rinnoin.

Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan, uskon tämän kirjan olevan varmasti vuoden lopussa parhaimpien luettujen kirjojen listauksessani. Kirja sai tuntemaan sekä kyyneleet valumaan, en hetkessä pääse yli tästä lukukokemuksesta, niin syvät jäljet se jätti sieluuni. Tällä romaanilla oli hieno aloittaa tämä kirjojen vuosi!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: I Let You Go (2014)
Sivuja: 416
Suomentanut: Päivi Pouttu-Déliere

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 12. tammikuuta 2018

Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni



"Sepon ja Soilikin lapsuus on kulunut yhteisissä leikeissä syrjäisen Sääskiveden körttipitäjän pappilassa. Seppo on pappilan piian poika ja Soilikki papin tytär. Nuoret päätyvät yhteen, mutta molempien loppuelämän ylle luo synkän varjon rovasti Rantasen isäjumalainen auktoriteetti. Pappilan rauhaisa idylli kätkee taakseen kammottavan salaisuuden." 

 Luin ensimmäisen ja ainokaisen Raviloni kolme vuotta sitten. Kirja oli Nimeltään Eerika ja pidin siittä todella paljon. Olin aivan otettu, sillä minulla oli vielä monta Ravilon teosta luettavana. Tuntuu siltä, ettei edellisestä Ravilosta voi olla kolmea vuotta aikaa, sillä muistan sen vieläkin niin elävästi. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni tarttui minulle kirjastosta mukaan, sillä kirja on ollut jonkun verran esillä seuraamissani blogeissa ja minulle sitä myös suositeltiin. Pidin jälleen Ravilon tyylistä. Nimeltään Eerikan kanssa ihmettelin, miksi sitä tituleerattiin rikosromaaniksi, vaikka rikos ei ollut pääosassa. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni voidaan laittaa myös saman väitteen alle. Rikos tapahtuu, parikin itseasiassa, syyllisen kiinni saaminen ja tuomioiden lagettaminen ei ole vain romaanissa se pääasia. 

Painavia asioita käsitellään läpi kirjan, niistä päälimmäisenä insestin sekä traumojen vaikutusta uhrin psyykkeeseen. Oman ulottuvuutensa kaikkeen tuo körttiläisyys, joka oli vahvassa asemassa Sepon ja Soilikin lapsuuden kylässä Sääskivedellä. Kylällä elettiin tiukkojen uskonnollisten normien mukaan. Soilikin isä rovasti Rantanen oli kunnioitetussa asemassa kylän pappina. Näin hän saattoi rauhassa toteuttaa sairasta ja järjestelmällistä tyttärensä raiskaamista. Sepon äiti Maija, pappilan piika, yritti puuttua lapsen hyväksikäyttöön, mutta seinä nousi vastaan nimismiehen luona. Kuka nyt uskoisi 14-vuotiaana aviottoman lapsen saaneen piian sanaan kunnioitettua rovastia vastaan. Maijan oli julmasti raiskannut edellinen kylän pappi, tämän tullessa piiaksi pappilaan nuorena tyttönä, mutta piian asemassa ajateltiin hänen viheliäisen vietelleen hengellisen miehen synnintielle. Soilikin äitikin tietää tilanteen, mutta vaikenee hiljaa. Koko avioliitto oli vain kulissi, jolla pelastettiin rustiinan kunnia, mutta rovasti nai tämän vain saadakseen tyttären. Ainut, joka ei tiedä pappilan tapahtumista tuon taivaallista on Seppo, joka elää lapsuuttaan ihaillen rovastia puuttuvana isähahmonaan. 

Lopulta ollessaan tarpeeksi vanha, Soilikki karkaa kaupunkiin opiskelemaan. Seppo jää vielä pappilaan, mutta muuttaa myöhemmin perässä kaupunkiin töihin ja opiskelemaan. He törmäävät Soilikin kanssa sattumalta ja alkavat seurustelemaan. Aluksi suhde tuntuu aivan normaalilta, mutta pian ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttuu, eikä Sepon mielestä hyvään suuntaan. Vaimo ei anna ja kun Seppo saa viimein ruikutettua tämän antamaan, Soilikki vain makaa passiivisena miehen käytettävänä ja kääntää katseensa pois. Seppo ei ymmärrä vaimonsa kylmää ja ajottain käsittämätöntä käytöstä, mutta lukija ymmärtää kaiken. Seppo on naiivi olosuhteiden uhri ja ajautunut perheessään asemaan, jossa hänellä ei ole minkäänlaista arvoa. Koko perheen suhteet ovat vinksallaan. Jokainen kirjan henkilö on saanut kantaakseen menneisyyden taakan, joka vaikuttaa myöhemmin aikuisuudessa ihmissuhteisiin. 

Helppoa luettavaa kirja ei ollut, vaikka takakannen perusteella jo osasin varautua aiheeseen, jota on vaikea hyväksyä. Insesti on kuvattu niin raadollisesti, että lukeminen oksetti ja sattui syvälle sydämeen. Kirja oli kuitenkin kaikenkaikkiaa kokonaisuutena hyvä. Jatkan siis edelleen Ravilon parissa. Olen vakuuttunut Ravilon kirjailijanlahjoista ja kehoitan lämpimästi tutustumaan hänen tuotantoonsa. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni on Ravilon toinen romaani ja se oli vuonna 1997 myös Finlandia-palkintoehdokkaana.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä! Kirjaa on vaikea pisteyttää, sillä se sai tuntemaan niin paljon, onnistui hienosti psykologisesti, mutta insesti aiheena on jotain sanoinkuvaamattoman ahdistavaa. Ja Seppo oli välillä himokuudessaan ja sokeudessaan melko luotaantyöntävä henkilöhahmo.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 1997
Sivuja: 309

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

#Hyllynlämmittäjät 2018 -haaste

12 lukematonta kirjaa omasta hyllystä 12 kuukauden aikana. Kuulostaa simppeliltä, mutta sitä se ei minulle ainakaan ole. Kirjasto haittaa niin kovasti aina vakaata aikomustani lukea omia kirjoja. Harkitsin ensin tämän ja Helmet-lukuhaasteeseen valitsemieni kirjojen yhdistämistä, mutta sitten minuun iski kai suuruudeen hulluus ja valitsin hyllystäni eri kirjat tähän haasteeseen. Odotukset eivät ole korkealla, mutta jotta muistaisin tavoitteeni raahasin kummankin pinon yöpöydälleni. Siellä ne nyt komeilee ja minimalismia rakastavaa miestäni ärsyttäen.

Viime vuonnakin haasteen järjestäneet Sivumennen-podcastin Jonna ja Johanna polkaisivat haasteen tänä vuonnakin käyntiin. Osallistuin viime vuonnakin, mutta taisin saada luettua kokonaiset kaksi kirjaa listalta. Saa nähdä kuinka tänä vuonna käy.


Nämä valkkasin hyllystäni tämän vuoden haasteeseen:
  • Anne B. Radge - Berliininpoppelit
  • Joyce Carol Oates - Haudankaivajan tytär
  • Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina
  • P. D. James - Syystanssiaiset
  • Rosamund Lupton - Sisar
  • Dan Brown - Enkelit ja demonit
  • Michael Cunningham - Tunnit
  • Suzanne Collins - Matkijanärhi
  • Kate Morton - Hylätty puutarha
  • Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa
  • Carlos Ruis Záfon - Enkelipeli
  • Emma Donoghue - Huone 
 Wish me luck!

lauantai 6. tammikuuta 2018

Helmet -lukuhaaste 2018

Olen jo muutamana vuonna ottanut osaa Helmet-lukuhaasteeseen, onnistumatta kertaakaan täyttämään kaikkia haastekohtia. Syy lienee siinä, etten ole viitsinyt yhtään suunnitella etukäteen lukemisiani. Alussa lukemiani kirjoja oli suhteellisen helppo sijoittaa eri haastekohtiin, mutta kun helpoimmat kohdat oli täytetty, homma on käynyt vaikeammaksi. Nyt ajattelin varautua alkaneeseen haasteeseen hyvällä suunnitelulla, sillä sehän on sitten melkein kuin puoliksi tehty. Löysin tieni lukuhaasteen Facebook -sivuille, josta olen löytänyt hyviä vinkkejä joidenkin haastekohtien täyttämiseen. Olen pyrkinyt löytämään mahdollisimman paljon luettavaa omasta hyllystä, jotta saisin luettua kirjoja hyllyjä lämmittämästä. Osa kohdista on sellaisia, että ne saa parhaiten täytettyä, kun kirja on luettu ja huomaa sen sopivan johonkin kohtaan. Siinä mielessä vapaus lainata kirjastosta fiiliksen pohjalta säilyy ja sattumanvarainen tarttuminen oman hyllyn sisältöön. Jotta voin avata enemmän suunnitelmia kurkistetaan ensin tämän vuoden haastekohtiin, jotka näyttävät seuraavalta:

1. Kirjassa muutetaan
2. Kotimainen runokirja
3. Kirja aloittaa sarjan
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
11. Kirjassa käy hyvin
12. Sarjakuvaromaani
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
16. Kirjassa luetaan kirjaa
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
20. Taiteilijaelämäkerta
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
23. Kirjassa on mukana meri
24. Surullinen kirja
25. Novellikokoelma
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
29. Kirjassa on lohikäärme
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
33. Selviytymistarina
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
40. Kirjassa on lemmikkieläin
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
44. Kirja liittyy johonkin peliin
45. Palkittu tietokirja
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Omasta hyllystä näin alustavasti valkkasin mielenkiintoisen pinon!


Johannan Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi kaavailin haastekohtaan kotimaisesta käännetystä kirjallisuudesta. Sinisalon kirjoja, ja tätä nimenomaistakin, on käännetty useammalle kielelle. Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää on mieheni eli perheenjäsenen minulle valitsema kirja. Yann Martelin Piin elämässä on mukana meri. Gavril Trojepolskin Bim Mustakorva menee kohtaan kirjassa on lemmikkieläin, Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja menee lapsennäkökulmasta kirjoitettuun ja Fitzgeraldin Kultahatussa kansi on yksivärinen. Paula Hawkinsin Tummiin vesiin nimessä on adjektiivi ja Juuli Niemen Et kävele yksin nimessä sanat ovat aakkosjärjestyksessä. Doris Lessingin Viides lapsi sopii haastekohtaan vanhemmuudesta ja Donna Trattin Jumalat juhlivat öisin käydään koulua. Kamilla Shamsien Kartanpiirtäjä sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyin ja Tolkienin Hobittissa on lohikäärme. Lars Keplerin Hypnotisoija aloittaa sarjan. Kuvasta puuttuu Mary Ann Shafferin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, sillä en ole täysin varma sopiiko se kohtaan kirjasta, jossa luetaan kirjaa. Kertokaa viisammat kirjan jo lukeneet sopiiko vai etsinkö jotain muuta? Toinen jota jäin miettimään on Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjat kohtaan viittauksia populaarikulttuuriin. Olisin varmasti löytänyt hyllystäni lisääkin haastekohtiin sopivia kirjoja, kuten nimessä on vain yksi sana ja olisin voinut itse valita sokkona jonkun kirjan pinon jatkeeksi. Mutta aloitetaan nyt tämän kasan kaatamisella.

Kirjastosta varasin jo Antti Holman Kauheimmat runot kotimaiseksi runokirjaksi. Baltialaisen kirjailijan kirjoittamaksi kirjaksi kaavailin Aino Kallaksen Sudenmorsianta. Kirja, jossa käsitellään yhteiskunnallista epäkohtaa oli hieman hankala löytää, mutta päädyin laittamaan tähän kohtaan vaihtoehdoksi Ken Keseyn Yksi lensi yli käenpesän. Kirja, joka kertoo elokuvan tekemisestä oli helppo valinta: Alan Bradleyn Filminauha kohtalonkäsissä, joka on seuraava lukematon osa Flavia De Luce -sarjassa. Ernest Clinen Ready Player One täyttäisi haastekohdan kirjasta, joka liittyy peliin ja Agatha Christien Hercule Poirot ja salainen kaava kohtaan kirjasta, jossa keksitään tai luodaan jotakin uutta. Vaikka olen näitä kirjoja suunnitellut lainaavani haastetta varten, pidätän oikeuden muuttaa suunnitelmia, jos keksin jotain vielä parempaa tai satun lukemaan kirjan, joka täyttää kyseisen haastekohdan myös. Tuleva kirjakevät on kutkuttavan mielenkiintoinen ja tarkoitus on tarttua myös uutuuksiin.

Hyviä vinkkejä kirjoista, jotka sopivat kohtiin: sarjakuvaromaani, kirjassa on yksi tai kaksi hahmoa, taiteilijan elämänkerta, sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta, liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan, entisen itäblokin maasta kertova kirja, runo on kirjassa tärkeässä osassa, maahanmuuttajan kirjoittama kirja sekä palkittu tietokirja. Näihin en ole vielä keksinyt mitään kiinnostavia kirjoja, joten hyvät suositukset otan ilomielin vastaan!

Mitäs te olette kaavailleet lukevanne haasteeseen liittyen?

torstai 4. tammikuuta 2018

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

"Tarinan kertoja, minä ilman nimeä, on tavallinen tokiolaiskaveri, 30-vuotias käännös- ja mainostoimiston osakas, keskivertoa älykkäämpi mutta kokonaan vailla kunnianhimoa. Odottamatta hänen tylsään elämäänsä ilmaantuu nuori nainen, jolla on niin ihmeelliset korvat, että kun hän paljastaa ne, kaikki ympärillä vaikenevat. Ja tämä nuori nainen osaa ennustaa, että kertoja joutuu pian tekemisiin lampaan kanssa.

Siitä alkaa suuri lammasseikkailu, joka vie Hokkaidon jylhille lumisille vuorille, keskelle yksinäisyyttä ja mystisiä kokemuksia, odottamattomia oivalluksia ja paljastuksia."

Suuri lammasseikkailu on Murakamin läpimurtoteos, mutta minusta tähän astisista Murakameista erikoisin. Tarina on vähän kaikkea ja ei mitään. Sen sisään limittyy paljon kaikkea, mutta kokonaisuutena se ei ole ehjä, kirjan loppuratkaisu oli niin omituinen, että jäin vain miettimään ymmärsinkö sittenkään tästä kirjasta yhtään mitään. Selailin kirjaa vielä tovin uudestaan ja kyllä luulen ymmärtäneeni kaiken sinne loppuun asti kunnes herra kirjailija hämmentää soppaa niin, että syntyvät pyörteet saivat pääni aivan sekaisin. 

Kirjan päähenkilö on suhteellisen väritön heppu, joka ei ole elämässään saanut juuri nimeksikkään aikaan. Tai on hän eronnut sopuisasti ja on töissä osakkaana keskivertoisesti toimeentulevassa firmassa. Mutta siinä oli hänen elämänsä pähkinänkuoressa. Lopulta mies tapaa naisen, jolla on niin erikoiset ja lumoavat korvat, että se vetää jalat kertojamme alta. Tämä erikoislaatuinen nainen osaa ennustaa ja ennustaakin kertojallemme, että hän joutuu tekemisiin lampaan kanssa. Tähän asti kaikki on vielä selkeää. Kertojamme viedään  pääkallopaikalle, jossa hän saa Pomon oikealta kädeltä tehtäväksi etsiä lammas, joka on ruskean sävyinen ja jolla on tähtikuvio selässään. Lampaan kerrotaan olevan hyvin erikoislaatuinen ja syy miksi juuri kertojamme joutuu lampaan etsimään on kuvassa, jonka kertoja on saanut ystävältään.  Vihjeitä seuraten kertojamme lähtee tyttöystävänsä kanssa etsimään tuota tarunomaista lammasta ja tie vie Hokkaidon vuorille. Siellä kaikki sitten muuttuukin astetta oudommaksi. Alku ja keskikohta kirjasta oli erittäin nautinnollista luettavaa, mutta loppu lyö ällikällä. En kuitenkaan voi sanoa sen olevan huono, mutta ei mikään iloinen yllätyskään.

Suuri lammasseikkailu on tarina etsimisestä ja löytämisestä ja rakkaudesta sekä yhdessäolosta. Se on myös tarina lampaista ja odottamattomista yllätyksistä. Tarina herättää paljon kysymyksiä, joihin odottaa saavansa vastauksen. Vastauksia ei kuitenkaan ole luvassa kaikkiin kysymyksiin ja se jättää lukijan hämmenyksen valtaan. En ole koskaan lukenut mitään vastaavaa, tuskin tulen lukemaankaan. Murakamin teoksia aina leimaa omaperäisyys ja maaginen-realismi, joka on aivan omalla tasollaan. Silti en osaa edes ajatella mitään vastaavaa, mitä Suuri lammasseikkailu oli. Ensimmäiseksi Murakamiksi tämä ei ehkä ole se ideaalisin teos, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen lukuseikkailu, joka varmasti jää mieleen. Kirja onnistuu kuitenkin pitämään otteessaan alusta loppuun asti ja kiehtoo kummallisuudellaan.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 1993 ja pokkarina 2009
Alkuteos: Hitsuji o meguru bo¯ken (1982)
Sivuja: 351
Suomentanut: Leena Tamminen

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 2. tammikuuta 2018

Vuosi 2017 pakettiin

Luin viime vuonna 45 kirjaa, joka on 5 kirjaa enemmän kuin asetin tavoitteeksi. Olen tyytyväinen määrään, sillä se on pitänyt sisällään huiketakin lukukokemuksia. Saavutuksestani rohkaistuneena asetin ensi vuodelle tavoitteeksi 45 kirjaa, ja toivon saavani sen rikki ja ylittäväni tavoitteen taas muutamalla kirjalla.

Viime vuonna mieleenpainuvimmat lukukokemukset olivat seuraavat:




  • Gillian Flynn - Teräviä esineitä
  • Suzanne Collins - Nälkäpeli
  • John Green - Arvoitus nimeltä Margo
  • Sue Monk Kidd - Mehiläisten salaisuudet
  • Haruki Murakami - Maailmanloppu ja ihmemaa
  • Liane Mortiarty - Hyvä aviomies
  • Eowyn Ivey - Lumilapsi
  • J.K. Rowling - Harry Potter ja kirottu lapsi
  • Enni Mustonen - Emännöitsijä
  • Joël Dicker - Baltimoren sukuhaaran tradegia
  • Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut
  • Mia Vänskä - Valkoinen aura
Osallistuin viime vuonna jälleen Helmet -lukuhaasteeseen. En saanut kaikkia kohtia täytettyä, mutta sain napattua fiilispohjaisella lukemisella 36 kohtaa 50:stä. Aion osallistua lukuhaasteeseen tänäkin vuonna, mutta yritän hieman valmistautua suunnittelemalla etukäteen haastekohtiin sopivia kirjoja. Yritin myös saada #hyllynlämmittäjät -haasteessa luettua oman hyllyn kirjoja, mutta se tuntuu olevan toivon tehtävä. Suuntaan aina kirjastoon ja lainaan sieltä kirjoja, vaikken aio ja ne kiilaavat edelle. Tänä vuonna yritän jälleen tarttua enemmän oman hyllyn antiin, mutta en tee siittä mitään haastetta itselle. 
Joululahjaksi sain lisätäytettä omaan hyllyyni yhden kirjan verran, nimittäin Dan Brownin uusimman. Muita en toivonutkaan, sillä pyrin hillitsemään kirjahyllyn ylitsetursuamista. Olenkin kovalla kädellä karsinut kirjoja hyllystäni menneenä vuonna ja laittanut jo lukemiani teoksia eteenpäin. Dekkareista ja kotimaisista kirjoista olen vienyt suurimman osan äitipuolelleni luettavaksi, sillä siellä on toinen lukutoukka vailla vertaa. Osan kirjoista olen myynyt kirpputorilla. Itselle olen ostanut kirjoja varsin maltillisesti vuoden aikana. Brownin uutuuden lisäksi olen hommanut Keplerin uusimman sarjan jatkoksi, Paula Hawkinsin Tummiin vesiin, Katja Kallin Yön kantajan ja Kate Mortonin Hylätyn puutarhan.
Nyt katseet kohti uutta lukurikasta vuotta, joka onkin alkanut ihan mukavasti Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä parissa. Mikäs kirja teillä on menossa juuri nyt?
Hyvää uutta vuotta kaikille kirjojen ystäville! Olkoon tarinoiden tuulet teille myötäisiä!

torstai 28. joulukuuta 2017

Marko Hautala: Kuokkamummo

"Syrjäisen lähiön nuoret kokoontuvat pommisuojaan peloteltavaksi Kuokkamummolla. Onko kyse pelkästä leikistä? Maisa kiinnostuu tekemään väitöskirjaa lapsuusseudustaan, siellä elää yhä sama, hänellekin tuttu julma perinne, johon lapset painostavat toisiaan osallistumaan. Muistot kotiseudusta ja teinirakkaudesta vaivaavat yhä myös aikuista Samuel Autiota, hän ei saa niistä otetta. Jos Kuokkamummo on pelkkää kaupunkilegendaa, miksi ihmisiä katoaa jäljettömiin? Entä mitä tapahtuu autiossa, kielletyssä kartanossa merenrannalla?"

Olen niin iloinen, että olen löytänyt tieni Hautalan kirjojen pariin.  Luin kesällä Hautalalta Kuiskaavan tytön ahmien. Siitä rohkaistuneena lainasin Kuokkamummon. Olihan se hyvä, vaikka ei sitä kaikista kauheinta kauhua, mutta ehdottomasti karvoja nostattavaa tarinan kerrontaa. Itse perinteiseksi miellettäviä hyytäviä kauhukohtauksia ei ole paljon, mutta Kuokkamummo itsessään ja hahmon ympärillä pyörivä legenda on omiaan nostatamaan ihon kananlihalle. Kesympää Kingiin verrattuna, muttei paini kuitenkaan höyhensarjassa genressään. Hautalaa voisi tituleerata kotimaisen kauhun kuninkaaksi. Kyllä sen verran Kuokkamummo teki minuun vaikutuksen, ettei pimeään metsään ihan heti tee mieli mennä samoilemaan, sitähän saattaisi pian kuokka kapsahtaa selkään....

Hautalan kerronta on vaivatonta, välillä aivan naurattaa kuinka helposti tarinaa lukee. Se kulkee sujuvasti kahdessa aikatasossa ja onnistuu heittämään nasevia kuvauksia väliin. Tarina ei päästä kuitenkaan lukijaansa aivan helpolla. Paljon on jätetty tulkinnan varaan. Kun käsitellään ihmismieltä ja psykologiaa, kaikki ei aina olekaan niin mustavalkoista ja helppotulkintaista. Kirjan salaisuus piilee tunnelmassa, joka on pahaenteinen ja painostava alusta loppuun kohoten hiljalleen huippuunsa. Tumman sävyjä tuodaan lisää inhorealismilla enemmän kuin perinteisillä kauhukohtauksilla, eikä kirjan hahmotkaan ole mitään hopeareunuksilla kehystettyjä. Loppu jättää paljon auki, mistä lopulta olikaan kyse? Oliko kaikki lähtöisin merihirviöstä? Vai oliko urbaanilegenda saanut liialliset mittasuhteet? Oliko urbaaniinlegendaan kääritty jotain tulenarkaa, jotta saadaan pidettyä uteliaat poissa nuuskimasta? Oliko tämä sittenkin vain perinteinen kummitustalotarina vai kertomus ihmismielen järkkymisestä tai järkyttämisestä? Mene ja tiedä tai päätä itse, lukemalla se ainakin selviää mihin lopputulokseen itse päädyt Kuokkamummon kanssa. Itse olen lähinnä pienen hämmennyksen vallassa, mutta samalla innoissani juonen nerokkaasta kieroudesta! Mutta hyvä kirjallisuus saa tuntemaan ja jää lukijan mieleen takakannen sulkemisen jälkeenkin. Siinä ehdottomasti tämä kirja onnistuu, se jättää pohtimaan tuota urbaanilegendaa, joka pohjautuu tosielämään, pidemmäksi aikaa.

Kuokkamummo on Hautalan kuudes romaani. Kääriliinat ja Unikoira kiinnostavat kovasti ja taidankin vilkuilla niistä jompaa kumpaa seuraavalla kirjastoreissulla. Storytelistä löytyy äänikirjasarjana Isä Malakain silmät, melkeinpä voisin taas ottaa Storytelin käyttöön. Kyseinen äänikirjasarja vaikutta todella mielenkiintoiselta. Hautala on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija, mikäli et ole vielä herran kirjoihin tutustunut. Mutta todella herkille en lähtisi ainakaan Kuokkamummoa suosittelemaan.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 328

Mistä minulle: Kirjastosta