keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Mitäs nyt katsellaan?

Nyt on tullut taas enemmän viihdyttyä tv-sarjojen parissa. Ajattelin pitkästä aikaa vinkata teillekkin muutamia hyviä ja katsomisen arvoisia sarjoja. Ja olisi kiva jos tekin vinkkaisitte minulle katsomisen arvoisia ohjelmia Netflixistä, Viaplaysta tai HBO:lta. Tokihan edellisen aiheeseen liittyvän postauksen jälkeen on tullut katsottua vaikka ja mitä. Mm Game Of Thronesin uusin kutkuttava kausi. Seuraavaa ei jaksaisi millään odottaa!

Listaan nyt kuitenkin ihan viimeaikaisimpia katsomiani vakuuttavia sarjoja.

Wayward Pines

Amerikkalainen jännityssarja, joka perustuu Blake Crouchin  saman nimiseen romaanitrilogiaan. Ensimmäinen kausi oli 10 jakson pituinen ja kuulemma adaptoi koko trilogian pääpiirteissään. Toista kautta ei pitänyt tulla, mutta kaikeksi onneksi se tehtiin. Toinen kausi loppui niin kutkuttavasti, että toivon todella kolmannen kauden ilmestymistä. Vielä ei mitään varmaa tietoa sen teosta ole kuitenkaan tullut.

Agentti Ethan Burke joutuu onnettomuuteen ja herää sairaalasta Wayward Pinesista. Wayward Pines on pieni kaupunki Idahossa, ja vaikuttaa aluksi aivan tavalliselta idylliseltä paikalta muiden joukossa. Pian Ethan kuitenkin huomaa, ettei kaupungista ole pois pääsyä ja karmea totuus alkaa paljastua hänelle pikku hiljaa.

Itse en ole lukenut kirjoja. Latasin kuitenkin ensimmäisen osan Elisa kirjaan, sillä onhan tämä vielä koettava kirjana. Sarja oli todella koukuttava. Suosittelen lämpimästi, sarja löytyy ainakin Viaplaylta sekä Fox playlta.

11.22.63

Stephen Kingin menestysromaaniin pohjautuva telvisiosarja John F. Kennedyn salamurhasta. Kirja itsessään on niin järkälemäinen, etten jaksa lukea sitä, suoraan sanottuna. Mutta kun huomasin sarjan Viaplaylla, niin oli pakko katsoa heti. Ahmin sarjan kaikki 9 jaksoa melkein yhdeltä istumalta.

Idea yhdistää aikamatkustus ja kuuluisa poliittinen murha oli kiehtova. Opettajana nykyaikana toimiva Jake Epping saa mahdollisuuden estää salamurhan palaamalla aikasilmukassa vuoteen 1960. Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo, sillä menneisyys ei halua tulla muutetuksi. Menneisyys laittaa vastaan Jakelle kaikin voimin, mutta mies ei anna periksi, vaan tekee kaikkensa onnistuakseen tehtävässä. Pääosassa nähdään ihana James Franco, jonka hymy on hurmaava. Tämä sarja löytyy Fox playlta sekä Viaplaysta

Olipa kerran

Sarja, jossa sadut ja arkielämä kohtaavat. Seurasin aikoinaan sarjan kaksi ensimmäistä kautta telvisiosta. Nyt Viaplaylle ja Netflixiin oli ilmestynyt sarjan 6 tuotantokautta, joten aloin innoissani jatkamaan siittä mihin jäin. 

Meille kaikille tutut satuhahmot tarinoineen nivoutuvat arkimaailmaan pienessä Storybrookin kaupungissa, jonka ylle on langetettu kirous. Vain yksi ihminen pystyy poistamaan kirouksen, sarjan päähenkilö Emma Swan, joka tulee Storybrookin kaupunkiin kohtalon saattelemana. Kun kirous murtuu, muistavat kaikki kaupungin asukkaat vihdoin keitä he oikeasti ovat. 

Sarja on mukavan kevyttä katseltavaa vaikkei draamaa ja seikkailuita puutu juonikuvioista.

Valtiatar

 Juonittelua, hovielämää, pukuloistoa sekä romantiikkaa, siittä on Valtiatar tehty. Sarja seuraa skotlantilaisen kuningattaren Maria Stuartin vaiheita Ranskassa, mutta ei seuraa historiaa tarkasti. Sarjaan on viety vaikutteita nykypäivästä ja ottanut niin sanotusti taiteellisia vapauksia juonen ja visuaalisen ilmeen suhteen.
Kieltämättä tietyt asiat kuten hittilistan kappaleet tuon ajan elämään vietynä hieman tökkivät, mutta sarjan juonenkäänteet saavat koukkuun pahasti. Olen itkenyt ja nauranut sarjan parissa ja viimeisiä jaksoja viedään.  Tämä on enemmän ehkä nuorille suunnattu sarja, mutta uppoaa minuun ainakin kuin kuuma veitsi voihin. Olen historiallisten sarjojen ystävä ja pidän draamasta, joten sarja on kuin tehty minulle.


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet

"Romaanin tapahtumat sijoittuvat USA:n etelävaltioihin ja tapahtuma-aika on 1960-luvun alku. Tarinan pääosassa on neljätoistavuotias Lily Owens, jonka elämää varjostavat äidin salaperäinen kuolema ja isän tyrannimainen käytös. Kaupunkia leimaava rotuerottelu laukaisee tapahtumasarjan, jossa Lily 
pakenee kodistaan kotiapulaisena toimineen Rosaleenin kanssa. 
Pakomatkalla kumppanukset päätyvät mehiläisiä kasvattavaan taloon, jossa hunaja ja Musta Madonna hallitsevat elämää."

Tämä kirja on roikkunut TBR-listallani pienen ikuisuuden. Viime kirjasto reissullani päätin vihdoin, että tartun uutuuksien sijaan välillä myös hieman vanhempiin kirjoihin. Joskus tuntuu, kun kirjoja julkaistaan niin valtavasti joka vuosi, että moni vanhempi helmi jää odottamaan lukuvuoroaan liian pitkäksi aikaa. Uutuuksien houkutus on niin voimakas. Väkisin jäin miettimään, että kuinkahan moni helmi jää lukematta juuri tästä syystä? Ajattelen, että ehdin kyllä lukemaan sen myöhemmin ja näiden myöhemmin luettavien lista kasvaa vuosi vuodelta kasvamistaan. Lopulta se on niin pitkä, että yhden ihmisen elinikä ei riitä kaikkien niiden lukemiseen. Ajatuksena kovin masentavaa, koska en haluaisi jäädä huikeista lukukokemuksista paitsi... Meninpä syvälliseksi, palataan itse asiaan. Mennään USA:n etelävaltioiden paahtavan auringon alle. Aikaan, jolloin rotuerottelu oli vielä arkipäivää. Tarinaan, joka ampaisi suoraan sydämeeni. Kertomukseen, joka on pullollaan toinen toistaan valovoimaisempia persoonia, yllättäviä ystävyyksiä yli yhteiskunnan normien, ku ihonväri määritteli ihmisenarvon. Mehiläisten salaisuudet oli iloisen yllättävä positiivinen lukukokemus.

Kirja oli ihanan helppolukuinen, tarina soljui eteenpäin vaivattomasti eikä vaatinut minkäänlaisia ponnisteluja lukijalta. Tarina tempaisi mukaansa hunajafarmille ja nuoren Lilyn matkaan, joka päättää karata kotoa kapinoidakseen isänsä epäoikeudenmukaisuutta kohtaan sekä selvittäkseen mitä hänen äidilleen todellisuudessa tapahtui. Lilyn tarina on haavoittuneen ja rikkinäisen tytön kasvutarina paikassa, jossa lämminhenkinen huolenpito, hyväntuulisuus ja välittäminen huokuu kirjan sivuilta ja nostaa hymyn lukijan huulille. Suuria juonenkäänteitä kirja ei tarjoile, mutta antaa lukijalle sitäkin enemmän tunnetta ja tunnelmaa, joka oli varsin ainutlaatuista. Toki tapahtumia on aivan riittämiin, mutta ei mitään kiihkeän suurieleistä.

Mieleeni nousi Piiat, josta pidin valtavasti. Jos on tykännyt Piioista, pitää varmasti tästä ja päinvastoin. Tästä kirjasta on tehty myös saman niminen elokuva, joka on ehdottomasti pakko katsoa. Jotenkin en halua päästää kirjan tunnelmasta millään irti. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustanramo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2005
Alkutes: The Secret Lifes of Bees (2002)
Sivuja:  349
Suomentanut: Helijä Kangas

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 28. syyskuuta 2017

Dolores Redondo: Näkymätön vartija

"Navarran ikimetsän sydämestä, Baztanjoen penkalta löydetään alastoman teinitytön ruumis. Poliisi yhdistää makaaberin rituaalimurhatapauksen aiempaan surmatekoon. Pian huhut sarjamurhaajasta lähtevät liikkeelle Baztanin laaksossa, missä ikiaikaiset uskomukset elävät yhä. Voisiko asialla olla basajaun, legendoista tuttu metsän näkymätön vartija?

Tutkinnan saa johdettavakseen määrätietoinen konstaapeli Amaia Salazar. Amaia palaa vastentahtoisesti juurilleen vanhaan kotikyläänsä. Tutkinnan edetessä hän joutuu kestämään kollegoidensa kateutta, ratkomaan selvittämättömiä ristiriitoja kahden sisarensa kanssa ja kohtaamaan myös synkän salaisuuden, joka varjosti perheen elämää ja palaa nyt piinaamaan häntä painajaisen lailla."

Näkymätön vartija aloittaa Baskinmaan murhat -trilogian.  Ennakkotiedot lupaavat tarkkanäköistä psykologiaa ja baskimytologiaa sekoitettuna dekkariin. Ei voi mennä pieleen... vai voiko sittenkin? Alku asetelma ainakin vaikuttaa lupaavalta ja kirja on yltänyt myös kansainväliselle bestseller -listalle. Ystäväni myös suositteli minulle sarjaa kehuen sen olevan todella hyvä. Odotukiseni oli korkealla, mutta kuten ehkä jo arvata voitte, lukukokemus ei mennyt nappiin.

Sain huomata, että kirjan läpi tarpomiseen minulla meni lähes kuukausi. Kerronta ei onnistunut imaisemaan minua mukaansa tai pitämään mielenkiintoa yllä, jotta olisin saanut luettua enemmän kuin muutaman sivun kerrallaan. Juoni tuntuu polkevan paikoillaan, tutkinta myös. Oikeastaan vasta lähellä loppua, tarina otti tuulta purjeisiin ja jaksoin keskittyä lukemaan koko loppuratkaisun. Kaiken lisäksi arvasin murhaajan jo hyvissä ajoin. Murhaaja istui niin selkeästi dekkareissa käytettyihin kaavoihin, joissa murhaaja esitellään alussa sellaisena mukavana tyyppinä. Kirjailija ei yrittänyt edes saada lukijaa johdatettua harhaan, nostaen epäiltyiksi taitavasti muita - paitsi taruolennon. Ei ollut kauhean uskottavaa, että murhaaja on Basajaun, ikiaikainen metsänvartija. Mytologian yhdisteleminen psykologiseen trilleriin oli ajottain melko kömpelöä. Tarot-kortit ja ennustaminen vielä niinkin meni, mutta kaikki muu meni hieman höpöksi. 

Murhaajan selvittäminen oli melkoisen hedelmätöntä räpeltämistä ennen loppua, suuremmassa osassa juonen osalta oli Amaian menneisyys. Se nousikin kirjan parhaimmaksi anniksi. Ei se kuitenkaan riittänyt siihen, että tarttuisin enään sarjan muihin osiin, niin pettynyt olin. Sinni ei antanut periksi jättää kirjaa kesken, halusin tietää osuiko arvaukseni murhaajasta oikeaan. Olisin voinut toki hypätä suoraan loppuun, mutta ehkä jotenkin odotin, että kohta kirja alkaa ja näen sen mitkä niin monet muutkin. Ei kai tätä turhaan kehuta ja onhan kirja sentään yltänyt bestseller-listoille. Loppujen lopuksi oloni on nyt sellainen, että heitin hukkaan paljon hyvää aikaa, jonka olisin voinut omistaa paremmille kirjoille.

Netflixissä on kirjan pohjalta tehty elokuva, se oli huomattavasti parempi kuin kirja!

Annan kirjalle arvosanaksi 1,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: El guardián invisible (2013)
Sivuja: 476
Suomentanut: Sari Selander

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 15. syyskuuta 2017

Robert Galbraith: Pahan polku

"Robin Ellacott saa salaperäisen paketin ja järkyttyy: sen sisällä on naisen irti leikattu jalka. Robinin pomo, yksityisetsivä Cormoran Strike, keksii menneisyydestään neljä ihmistä, jotka voisivat olla paketista vastuussa. Yksikään näistä neljästä ei kavahda sanoinkuvaamattomia julmuuksia.

Poliisi ei näytä pääsevän oikeille jäljille, joten Strike ja Robin alkavat itse perehtyä tapaukseen. Kun sitten tapahtuu lisää hirmutöitä, alkaa aika käydä vähiin.
"

Kenellekkään ei varmaan enään ole uusi asia, että Robert Galbraith nimen takaa löytyy kirjailija J. K. Rowling. Cormoran Strike - sarja on perinteisiä salapoliisiromaaneja kunnioitava sarja, joka sijoittuu nykyajan Iso-Britanniaan. Pahan polku on sarjan kolmas osa ja loppu antaa olettaa, että lisää on tulossa. 

Sarjan kolmannessa osassa pureudutaan syvemmin Robinin hahmoon, hänen menneisyyteensä, parisuhteeseen sekä asemaan etsivätoimistossa. Laaja-alainen avaus antaa enemmän perspektiiviä Robiniin ihmisenä ja huomasin pitäväni hänestä entistä enenmmän. Myös Cormoranin menneisyyttä, etenkin lapsuutta ja nuoruutta kuuluisan bändärin lapsena päästään vilkaisemaan lähemmin. Cormoranin menneisyys ei ole helpoimmasta päästä, mikä varmasti selittää hänen jäyhän olemuksensa nykyisyydessä. Terävän pään mies kuitenkin omaa. Rikoksen selvittely jäi täysin toisarvoiseksi asiaksi kirjan päähenkilöiden kamppailessa ihmissuhdesotkujensa kanssa, ne olivatkin kirjan mielenkiintoisinta antia. 

Itse brutaalin murhaajan, joka uhkailee suoraan Robinia, kiinniottaminen tuntuu jauhavan paikallaan hieman liiankin kauan. Jatkuva varjostaminen siellä ja täällä alkoi jo hieman kyllästyttämään, kun kaipasin jo hieman enemmän toimintaa ja etenemistä juonen osalta. Tiivistämiseen olisi ollut aihetta, koska kirja sortui puuduttavuuteen aika ajoin eikä onnistunut tempaamaan minua mukaansa, mikä on oleellinen osa onnistuneessa dekkarissa. Kirja ei yltänyt millään muotoa sarjan aiempien osien tasolle ja olin suoraan sanottuna pettynyt. Toisaalta taas minä rakastan tätä sarjaa, koska J. K. Rowlingin taiturimainen kerronta paistaa kirjan sivuilta läpi. Siinä mielessä tämä hiuksen hieno pettymys kolmannen osan suhteen on anteeksi annettavissa, sillä muuten tässä sarjassa on kaikki kohdallaan.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä sarjan seuraava osa tuo tullessaan. En löytänyt äkkiseltään mitään tietoa milloin neljäs osa julkaistaan suomeksi. Liekö vielä julkaistu edes englanniksi, vaikka nimi on jo tiedossa. Joku viisaampi valaiskoon minua, jos tietää asiasta paremmin.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Career Of Evil ( 2015)
Sivuja: 423
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 5. syyskuuta 2017

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

"Emma on töissä vaateliikkeessä ja tulenpalavasti rakastunut. Jesper on kaikkea, mistä hän on haaveillut. On vain yksi ongelma: Jesper on Emman ylin esimies, firman skandaalinkäryinen toimitusjohtaja, ja suhde on pidettävä salassa.

Sitten Jesper tekee katoamistempun. Pian Jesperin ylellisestä kodista löytyy raa’asti murhattu, tunnistamaton nainen, ja Jesperistä tulee rikoksen pääepäilty.

Tapauksessa on tuttuja kaikuja, ja rikospoliisi Peter Lindgren ryhtyy tutkimaan murhaa kollegansa Hanne Lagerlind-Schönin kanssa. Heillä on yhteinen historia, mikä tuo oman hankalan lisänsä tutkintaan.
"

Minuun kirjan laaja markkinointi puri, sillä kirja pomppi silmille monesta tuutista juuri ilmestymisen kynnyksellä. Ihmekös tuo, kirjan kansi on dramaattisuudessaan ja kauneudessaan huomiota herättävä, siihen kun lisätää maininta vuoden petollisimmasta trilleristä, on pakko jo kirja kotiuttaa takakantta lukematta. Takakansikin lupailee jännittävää luettavaa, skandaalinkäryinen julkkis ja vaatekaupan myyjä, joiden rakkaustarina vaikuttaa loppuneen karusti. Rikkaan toimitusjohtajan kodista löytyy tuntemattoman naisen ruumis, jolta on leikattu brutaalisti pää irti. Itse mies on mystisesti kadonnut teille tuntemattomille ja epäilyt tuntuvat kohdistuvan vääjäämättä Jesperiin. Kuka tuo nainen on? Ja miksi murha muistuttaa toista, selvittämättä jäänyttä, rikosta, joka tapahtui vuosia aikaisemmin?

Tarinaa kerrotaan kolmesta näkökulmasta aloittaen kahta kuukautta ennen tapahtumia, edeten pikku hiljaa jännitystä nostaen huikeaan loppuun, jossa kaikki viimein selviää lukijalle. Tarinaa seurataan luonnollisesti Peterin, tapausta selvittävän rikospoliisin näkökulmasta. Peter on yksinäisen oloinen pitkänlinjan rikospoliisi, jolla on ollut enemmän ja vähemmän epäonnea rakkauselämässä. Kun työpariksi ilmenee Hanne, profiloija, joka auttoi vanhan murhatapauksen tutkinnassa, Peter joutuu vaikeaan paikkaan. Hanne oli aikoinaan Peterille enemmänkin kuin pelkkä työkaveri. Tapahtumia päästään seuraamaan myös Hannen näkökulmasta. Hanne kärsii alkavasta dementiasta ja on elämässään käännekohdassa, kun päättää jättää viimein sairaalloisen holhoavan aviomiehensä. Peterin ilmaantuminen takaisin saa Hannen pään vain enemmän pyörälle, herääkö vanha rakkaus henkiin? Näiden kahden välisen tarinan seuraaminen oli mielenkiintoinen sivujuoni murha mysteerin keskellä. Kuitenkin antoisin näkökulma tarinaan oli Emma. Nuori rikkinäinen nainen, jonka rankka lapsuus on jättänyt jäljet. Siksi suhde Jesperiin tuntuukin Emmasta kuin pelastusrenkaalta. Miehen yhtäkkinen katoaminen saa Emman sekaisin, sillä hylkääminen satuttaa syvälle ja nostaa lapsuuden traumat jälleen elävästi pintaan.

Psykologinen trilleri täynnä rikkinäisiä ihmisiä. Järkälemäinen sellainen, sillä sivuja on yli 500. Pidin kirjan psykologisesta ullottuvuudesta, rikkinäisitä henkilöistä ja loppuhuipennuksesta. Tämä menee minulle kuitenkin vain sinne ihan hyvien romaanien kohtaan, sillä tiivistämiselle olisi ollut aihetta. Turhaan jaaplaamiseen on sorruttu useamman kerran. Jos tarina olisi edennyt nopeammalla temmolla tämä olisi voinut olla page turneri. Nyt olin lievästi pettynyt, sillä odotin jotain enemmän, jotain joka vetää maton jalkojen alta kekseliäsyydellään. Tämä oli kuitenkin ihan tavallinen trilleri.

Kun jää pettää alta on Camilla Greben ensimmäinen itsenäinen romaani. Aikaisemmin hän on kirjoittanut Moskova noir -sarjaa yhdessä Paul Leander-Engströmin kanssa.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: Älskären från huvudkontoret (2017)
Sivuja: 506
Suomentanut: Sari Kumpulainen

Mistä minulle: Arvostelukappale


torstai 17. elokuuta 2017

Maggie Stiefvater: Väristys

"Grace on jo vuosia katsellut kotinsa takana asustelevia susia. Etenkin eräs keltasilmäinen yksilö on saanut hänet pauloihinsa. Suden ja tytön välillä tuntuu olevan molemminpuolinen, luottamuksellinen yhteys.

Sam puolestaan viettää kaksoiselämää. Talvella hän elää metsässä pienen laumansa kanssa ja käy äänetöntä ajatustenvaihtoa pelottoman tytön kanssa. Kesän lämpimät säät suovat hänelle muutaman arvokkaan kuukauden ihmisenä – kunnes pakkanen jälleen vangitsee hänet lumiseen metsään, suden ruumiiseen.

Yhtenä syksyisenä päivänä Grace tapaa kotiovellaan pojan, jonka tuttuus saa hänen henkensä salpautumaan. Vuosien hiljainen suhde kasvaa tiiviiksi, surullisenkauniiksi rakkaudeksi. Mutta nuorten yhteinen aika käy vähiin…
"

Twilightin aiheuttaman yliluonnolisten nuorten romaanien vanavedessä on saanyt myös alkunsa Maggie Stiefvterin Väristys -trilogia, jonka ensimmäinen osa tämä teos on. Väristyksessä on käytetty hyväksi tuttua kaavaa, jossa nuori tyttö ja yliluonnollinen olento, tässä tapauksessa ihmissusi, rakastuvat ja rakkaus on täynä haasteita ja mutkia. Kerronta vaihtelee suoraviivaisen Gracen ja runollisen sekä surumielisen Samin välillä, joka luo kirjaan omanlaisen rytmin, kirja ei käy liian puuduttavaksi. Jos lähinnä sylikoiraa muistuttava Sam olisi ollut kertojana läpi romaanin, olisin varmaan oksentanut vaahtokarkkeja kermakaakaota puolen välin tiennoilla. Odotin kirjalta varmaan liikaa, sillä olen törmännyt niin moniin ylistäviin sanoihin tämän trilogian kohdalla. Lisäksi nuorten yliluonnolliset romaanit eivät ole pettäneet minua vielä kertaakaan. Mutta oliko ongelma juuri siinä, että vertasin Väristystä liikaa muihin saman lajityypin edustajiin?

Sam ihmissutena ei vaikuttanut minua alkuunkaan. Jacob Twiligtista ja Alcide True Bloodeista, mitä testosteroania tihkuvia rouheita mieshahmoja, jotka sopivatkin edustamaan ihmissusia. Sudet ovat uljaita petoeläimiä, ei mitään runoilevia sylikoiria. Ei mielikuvaan lauman parhaasta ihmissudesta sovi pieni ja hintelän oloinen runosieluinen miehenalku. Ei ainakaan minun maailmassani. Toinen häiritsevä tekijä oli, että legendoja ihmisusista oli muokattu liikaa. Vaikka Stiefvaterin luoma tarina ihmisusista oli aukottoman oloinen ja loppuun asti mietitty, niin minua se lähinnä kummastutti. Kylmä muuttaa ihmisestä sudeksi, ei täysikuu. Kai olen muutosvastarintainen, mutta täysikuu ja ihmissudet kuuluvat yhteen kuin veri ja vampyyrit. 

En vakuuttunut kyllä tarinan tunnelmastakaan. Vaikka juoni sinänsä oli kiinnostavan oloinen kaikkine kiemuroineen ja salaisuuksineen, niin tunnelma ei onnistunut nousemaan sellaisiin sfääreihin, kuin tälläisessä kirjassa odottaisi. Rakkaustarina kaikessa lohduttomuudessaan ei ollut koskettava, jännitystä nostattavat kohdat olisivat kaivanneet jotain enemmän, että tunnelma olisi ollut enemmän kuin mitä kirja nyt pystyi tarjoamaan. Lisäksi osa tapahtumista oli liian ennalta-arvattavia, eikä oikeastaan mikään yllättänyt.

Ei ollut minun kirjani alkuunkaan, enkä aio tarttua luultavasti kahteen muuhun osaan. Joillekkin tämä ehkä puree, mutta minua ei edes näykkäissyt.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietos kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2010
Alkuteos: Shiver (2009)
Sivuja: 365
Suomentanut: Laura Honkasalo

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 15. elokuuta 2017

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

"Identtisistä kaksostytöistä toinen on kuollut – mutta vanhemmat eivät ole varmoja, kumpi. Hyytävä psykologinen trilleri on ollut suurmenestys ympäri maailman.

On kulunut vuosi siitä, kun toinen identtisistä kaksostytöistä on kuollut onnettomuudessa. Perhe päättää muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin toiveenaan jättää taakseen hirveä tragedia. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä vanhempien kauhuksi henkiin jäänyt tytär väittää olevansa kuollut sisarensa.

Kun myrsky pakottaa perheen äidin ja tyttären eristyksiin saarelle, piinaavat kysymykset eivät jätä äitiä rauhaan. Mitä oikein tapahtui tuona kohtalokkaana päivänä, kun toinen kaksosista menehtyi?"

Tätä kirjaa hehkutettiin paljon kirjablogeissa, sen ilmestyessä viime kesänä. Kiinnitin väkisinkin siihen huomiota, mutta jo pelkästään siksi, että kirjan kansi on mieleenpainuva. Näin lukukokemuksen jälkeen voin sanoa, että kansi kuvaa kirjaa todella hyvin. Kirjaa on tituleerattu hyytäväksi psykologiseksi trilleriksi ja hyytävä se kyllä olikin. Jo lähtöasetelma Jääkaksosissa on sellainen, joka saa kylmät väreet kulkemaan läpi kehon. 

En oikein osaa pukea sanoiksi kokemaani, Jääkaksoset onnistui tekemään minuun syvän vaikutuksen. Kaksosuus on erittäin mielenkiintoinen aihe, johon liittyy paljon kummallisia seikkoja kaksosten välisestä yhteydestä. Sitä kirjassa onkin hyödynnetty taitavasti. Kirjan tunnelma on todella omintakeinen - hieman ahdistava, surumielinen, mutta myös paikoitellen hyytävä. Rikkinäinen perhe muuttaa eristäytyneelle ja hyvin ränsistyneelle saarelle takertuen toivoon uudesta alusta. Menneisyys kuitenkin seuraa mukana ja alkaa valottua hiljalleen myös lukijalle. Vähä vähältä lukija saa silmiensä eteen valheiden ja erehdysten vyyhdin, jossa tapahtuma on johtanut toiseen ja lopulta koko perhettä järisyttäneeseen tradegiaan. Eikä valheet edes siihen lopu. Kylmä ja sään armoilla oleva saari luo tarinalle sopivan melankolisen miljöön, joka vain nostattaa tunnelmaa. Kun kirjailija kuljettaa lukijan loppua kohden täytyy sivuja kääntää jo vauhdilla, koska kirjaa ei voi laskea käsistään - vihdoin saa tietää mistä kaikessa on kysymys. 

Toimiva trilleri, joka onnistuu ajottain nostamaan ihokarvat pystyyn ja uskomaan hetkellisesti kaiken järjen vastaisesti kummituksiin. Tarina saa voimaa myös perheestä, jossa kulissien takana on tekeillä paljon. Sivujen aikana mielipiteeni Sarahista, perheen äidistä, ehti muuttua moneen kertaan. Tunsin häntä kohtaan syvää myötätuntoa, sillä olihan hän kokenut kamalimman mitä yksikään vanhempi voi kokea - menettänyt lapsensa. Välillä kyseenalaistin syvästi hänen mielenterveytensä ja välillä hän sai minut tympääntymään itseensä, välillä taas kunnioitin syvästi hänen tiikeriemomaisuuttaan. Agnus kyllä myös sai mieleni muuttumaan moneen kertaan. Mutta juuri tämä moniulotteisuus kirjan keskeisissä henkilöissä vain lisäsi kirjan mielenkiintoisuutta. 

Lopulta, ahmittuani kirjan loppuun, huomasin ehkä olevani hieman pettynyt loppuratkaisuun. Ainekset olisi ollut ehkä vielä dramaattisempaan loppuskenaarioon, joka olisi sopinut ehkä enenmmän kirjan henkeen. Lukiessa tunnelma ladattiin niin korkealle, että kaiken selvitessä oli olo lähinnä että: "höh, tässäkö se nyt oli". Ei loppu missään tapauksessa floppi ollut, aivan toimiva sinällään, mutta ehkä se olisi kaivannut hieman enemmän hiomista.

Kirjailijalta on suomennettu vastikään myös teos Tulilapsi, joka vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä pitkän pohdinnan jälkeen. Tämä lopun tunnelman notkahduksen takia.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: The Ice Twins (2015) 
Sivuja:349
Suomentanut: Oona Nyström

Mistä minulle: Kirjastosta