sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

"Pikkupiiasta täysihoitolan omistajaksi kohonneen Ida Erikssonin tytär Kirsti tempautuu muodin mekkaan, 1920-luvun Pariisiin. Suosikkisarjassa pääset kurkistamaan merkkihenkilöiden arkielämään kuin Downton Abbeyssa ikään.
Luentosalien sijaan parikymppinen Kirsti viihtyy ystävänsä ompelimossa, jossa tehdään ateljeeripukuja Helsingin herrasrouville.

Yllättäen hänelle tarjotaan paikkaa Pariisissa erään madame Cocon muotitalon harjoittelijana. Matkallaan Kirsti kohtaa niin suomalaisia kuin amerikkalaisia taiteilijoita – sekä naisen, jolla on samanlaiset kaksiväriset silmät kuin hänellä.

Tytärtään ikävöivää Idaa työllistävät täysihoitola, pienet kaksospojat sekä Eliaksen riskaabelit pirssiautobisnekset."

Syrjästäkatsojan tarinoiden viidennessä osassa syrjästäkatsojaksi on astunut Idan tytär Kirsti. Idasta on tullut rouva Helenius, täysihoitolan omistaja. Hänen elämänsä on mallillaan, joten kertojanääni annetaan hänen tyttärelleen. Hieman alussa vieroksuin tätä ratkaisua, sillä olin neljän ensimmäisen osan kohdalla jo niin kiintynyt Idaan. Nopeasti kuitenkin tempauduin mukaan Kirstin elämään 1920-luvun pyörteissä. Kirsti on lujatahtoinen nuori nainen ja muistuttaa pitkälti äitiään. Maailma on kuitenkin muuttunut ja Kirstillä on oma suuntansa elämälle. Kirjassa törmätään moniin henkilöihin, jotka tulevat tulevaisuudessa olemaan tunnettuja. Kirstin kasvattisisko Alli tuntee paloa runoutta kohtaan ja hän ajautuu samoihin piireihin Olavi Paavolaisen kanssa, joka on myös keskeinen vaikuttaja juuri perustetussa tulenkantajissa. Tytöt kuuluvat Nuoren Voiman Liittoon, jonka piireissä pyörivät Olavin lisäksi mm. Yrjö Jylhä, Katri Vala, Uuno Kailas ja Ilmari Pimiä.

Enni Mustonen herättää 1920-luvun elämän menon nuoren naisen näkökulmasta mahtavasti henkiin lukijan silmissä. Kun sydänsurut sekä rakkaan menetys vievät Kirstin tien Pariisiin saa tarina aivan uutta puhtia. Ihana muodikas Pariisi. Kirstin päätyminen noin vain kuuluisan muotitalon riviin ompelijaksi vaikutti ensialkuun hieman epäuskottavalta juonenkäänteeltä, kuten moni muukin tapahtuma Pariisissa, mutta silti Pariisin tapahtumat olivat mielestäni kirjan paras osa. Toisaalta, kokihan Idakin elämässään välillä melko yllättäviä käänteitä. Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa - toinen maailmansota on vielä käymättä, saako Kirsti selville kuka on hänen isänsä oikeasti, entä orastava rakkaus?

Syrjästäkatsojan tarinat on historiannälkäiselle lukijalle mannaa. Mustonen on tehnyt taustatyönsä esimerkillisen hyvin ja punoo taidokkaasti yhteen historiallista faktaa ja fiktiivisien henkilöiden elämänkäänteisiin. Vierailemisen arvoiset ovat Syrjästäkatsojan tarinoiden facebook-sivut, joissa on valtavan paljon taustatietoa romaaneihin liittyen. Ajankuva ja tavallisen arjen kuvaaminen on sarjan vahvuuksia ja ehkä parasta antia - välillä tuntuu kuin olisi aikakoneen kyydissä seuraamassa tuon ajan elämänmenoa ihan vierestä. Lisäksi tarinankerronta on sulavaa ja soljuvaa, joten lukunautinto on taattua. En malttaisi odottaa seuraavan osan ilmestymistä.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2017
Sivuja: 496

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 15. joulukuuta 2017

Ransom Riggs: Kolkko kaupunki (neiti Peregrinen eriskummalliset lapset #2)

"On syyskuu vuonna 1940. Neiti Peregrinen orpokoti on hajaannuksen tilassa. Jacob Portman ja hänen uudet eriskummalliset ystävänsä matkaavat saarelta Lontooseen, jossa he yrittävät löytää keinon pelastaa Neiti Peregrine, joka on jäänyt loukkuun linnun ruumiiseen. Sodan raunioittama kaupunki on kuitenkin yllättäviä vaaroja täynnä.

Kolkko kaupunki vie lukijat maailmaan, jossa aikahypyt ja muodonmuuttajat, aikuisiksi kasvaneet eriskummalliset, hirviöt ja yliluonnolliset eläimet ovat todellisuutta. Karmivatunnelmainen fantasia on kuvitettu aidoin vintage-valokuvin, jotka tekevät lukukokemuksesta aivan erityisen."

Neiti Peregrinen eriskummalliset lapset oli aivan huikean upea lukukokemus - kun luin ensimmäisen osan olin aivan äimistynyt. Se mikä teki kirjasta niin erityisen hätkähdyttävän oli juoni, joka oli rakennettu eriskummallisten kuvien ympärille. Nuo kuvat löytyivät myös kirjan sivuilta ja havainnollistivat tarinaa luoden aivan ominatakeisen synkän tunnelman. Näistä upeista vintagekuvista saamme nauttia myös toisen osan sivuilla. Tutut hahmot jatkavat seikkailuaan läpi sodan runnoman Lontoon yrittäen pelastaa linnun muotoon juuttuneen ymbrynensä. Kuoriot ja kalmiaat jahtaavat nuoria sankareitamme, kun he yrittävät löytää tiensä viimeisen vapaana olevan ymbrynen luo, ainoa joka pystyy pelastamaan neiti Peregrinen.

Myös toinen osa on synkkäsävyistä fantasiaa, joka tempaisee lukijan mukaansa lasten seikkaluihin. Kirjan sivut vain hupenevat silmissä, kun tarinaa on pakko lukea vielä yksi sivu ja yksi sivu ja yksi sivu.... Välillä on mukava pysähtyä tutkailemaan kuvia, jotka saavat välillä ihon kananlihalle. Ransom Riggs kyllä taitaa tämän homman. Minkä vaivan hän on nähnyt kuvia kerätäkseen ja luoden näin huikean fantasiatarinan niiden ympärille. Riggs kyllä ansaitsee kaiken kunnian kirjoistaan. Ehkä hienoiseksi pettymykseksi muodostuivat toisen osan kuvat, jotka eivät olleet yhtä karmivia kuin ensimmäisessä osassa. Sitä karmivuutta jäin kyllä tässä toisessa osassa kaipaamaan.

Sarjan kolmatta osaa Library of Souls ei ole suomennettu. Toinen osa päättyi niin kutkuttavasti, että viimeinen osakin houkuttaisi lukea, kunhan se joskus ilmestyy suomen kielellä.

Vaikka nuoret sankarit antavat olettaa kirjan olevan suunnattu enemmän nuorille lukijoille, näen sen sopivan silti kaiken ikäisille lukijoille. Myös sellaisille, jotka eivät normaalisti koe fantasiaa omana lajinaan. Riggs luoma maailma on niin omintakeinen ja tunnelma vertaansa vailla, että se saattaa jopa yllättää. Tarina etenee sopivassa tahdissa ja matkan aikana törmätään mielenkiintoisiin henkilöihin ja hahmoihin. Tapahtumia on siinä suhteessa ettei lukija ehdi pitkästymään, sillä rytäkkää on luvassa enemmän ja vähemmän - oikeastaan enemmän.

Kirjojen pohjalta on ilmestynyt sarjan nimeä kantava elokuva, jonka on ohjannut Tim Burton. Aivan oli katsottava elokuva, vaikka kirjat ovat tässäkin ylivoimaisia voittajia paremmuudessa.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: S&S
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Hollow City (2014)
Sivuja: 393
Suomentanut: Kaisa Kattelus

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kevään 2018 uutuuskirjat

Otetaan nyt Suomen syntymäpäivien kunniaksi katsaus kevään tuleviin kirjoihin. Ensin kevään kirjatarjonta lupaa taas monia huikeita uutuuksia sekä uutta tuotantoa jo tunnetuilta kirjailijoilta. TBR-lista sen kuin vain jatkaa kasvamistaan, mutta ainakaan minun ei tarvitse koskaan vaipua epätietoisuuteen siittä, mitä lukisin seuraavaksi.

Otava:
  • Sara Medberg - Kultaportin kaunottaret
  • Olli Jalonen - Taivaanpallo
  • Heli Galliano - Kyyhky ja susi
  • Enni Mustonen - Taiteilijan vaimo
  • Kati Hiekkapelto - Hiillos
  • Ruth Ware - Nainen hytissä 10
  • A. J. Finn - Nainen ikkunassa
Tammi:
  • J. S. Monroe - Löydä minut
  • Elizabeth Strout - Nimeni on Lucy Barton

WSOY
  •  Einar Hansen - Guardian Angel - Suojelusenkeli
  • Simona Ahrnstedt - Vain yksi yö
Gummerus
  • Pauliina Rauhala - Synninkantajat
  • Elif Shafak - eevan kolme tytärtä
  • Clare Mackintosh - Minä näen sinut
Bazar
  •  Alan Bradley - Kolmasti naukuva kissa
  • Fiona Barton - Leski
  • Susanne Jansson - Uhrisuo
Like
  • Katja Törmänen - Karhun morsian
  • Elisabeth Norebäck - Olet minun
  •  Samantha Schweblin - Houreuni
  • Gaël Faye - Pienen pieni maa
Tässä mielestäni kiinnostavimpia uutuuksia. Eniten odotan Pauliina Rauhalan uutuutta, sillä Taivaslaulu teki minuun suuren vaikutuksen sekä tietenkin Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoiden kuudetta osaa. Mitä sinä odotat eniten kirjakeväältä 2018?

Nyt lähden jatkamaan itsenäisyyspäivän juhlimista glögin ja linnanjuhlien parissa. Hyvää itsenäisyyspäivää itse kullekkin ja onnea 100-vuotiaalle Suomelle!


lauantai 25. marraskuuta 2017

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (Kymmenen pientä neekerinpoikaa)

"Kymmenen toisilleen tuntematonta ihmistä on saanut salaperäisen kutsun illanviettoon. Syrjäisellä saarella on vain yksi talo, amerikkalaisen miljonäärin rakennuttama loistohuvila. Kutsut lähettänyt isäntä ei ilmestykään paikalle. Ruokailuhuoneen pöydälle asetellut kymmenen posliininukkea katoavat omituisesti yksi kerrallaan – aina silloin kun joku vieraista kuolee. Jäljelle jääneet pälyilevät toisiaan kauhuissaan."

Eikä yksikään pelastunut eli alkuperäiseltä nimeltään Kymmenen pientä neekerinpoikaa on lienee Christien tunnetuimpia teoksia. Onhan tämä klassikkokirja yksi rikoskirjallisuuden helmi, tunnetuin suljetussa tilassa tapahtuvien arvoituksien genressä. Olen nähnyt ja lukenut useampiakin teoksia, joissa suljetussa tilassa tapahtuu kummia ja vain yksi voi olla syyllinen. Silti tämä Christien teos on heittämällä paras niistä kaikista. Eikä yksikään pelastunut on ajaton klassikko, joka jokaisen tulisi lukea jossakin vaiheessa elämäänsä. 

Kirjan nimi Eikä yksikään pelastunut kertoo paljon kirjan loppuratkaisusta, kukaan saarella olevista ei selviä hengissä. Kaikki kuolemat näyttävät seuraavan pelottavan tarkasti runoa, joka löytyy huvilan seinältä:

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.
Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.
Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.
Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.
Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.
Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.
On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.
Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.
On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.
Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."
- Agatha Christie
Kuka on syyllinen? Kukaan ei pääse saarelta pois, eikä saarelle pääse noin vain. Joku läsnä olevista on murhaaja, mutta kuka? Jokainen saarella olija on kätkenyt menneisyytensä synkän muiston, jossa  on syyllistynyt tavalla tai toisella toisen ihmisen kuolemaan. Saarella tapahtuvat kuolemat vaikuttavat olevan rangasitus menneisyyden rikkomuksista.  En osannut arvata syyllistä ja loppuratkaisu tuli minulle täytenä yllätyksenä. Kirja oli niin hyvä, että minun oli ahmittava se melkein yhdeltä istumalta. 
 
Tavanomaisesta Christiestä poiketen tässä kirjassa ei ollut salapoliisia - ei Marplea eikä Poirotia. Tarinaa kerrotaan saarella olijoiden näkökulmasta herättäen epäilyksiä milloin kenenkin suuntaan. Murhaaja selviää lopussa löytyvän tunnustuksen muodossa, jossa murhaajan kirje on saapunut pullopostilla poliisille.
 
Kirjasta on julkaistu monta eri painosta. Aivan uusimmassa painoksessa on runostakin muutettu neekerinpoika sotilaspojaksi. Jos oikein penkoo on kirja aivan ensin julkaistu Suomessa nimellä Eikä yksikään pelastunut. 1960-luvulla se julkaistiin ensimmäisen kerran nimellä Kymmenen pientä neekerinpoikaa, mutta nimen loukkavuuden vuoksi se vaihdettiin jälleen vuonna 2003  muotoon Eikä yksikään pelastunut. Uusimmassa painoksessa on sitten runokin viimein siistitty. 
 
Annan kirjalle 5 / 5 pistettä! 

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: Ensimmäisen kerran 1940 / lukemani painos 2003
Alkuteos: And Then There Were None (1939)
Sivuja: 259
Suomentanut: Helka Varho 
 
Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 17. marraskuuta 2017

J.S. Meresmaa: Mifongin kätkemä (Mifonki #4)

"Merontesissa kuohuu. Nuori kuningas Ciaran on syösty vallasta, ja hän joutuu pakenemaan henkensä kaupalla vallananastajan vainoa. Pakomatkassa Ciarania auttaa harvojen ja valittujen hovinedustajien lisäksi hänen äitinsä Ardis, joka on omien kiperien ratkaisujensa edessä: Voisiko hän antaa itselleen luvan elämänsä rakkauteen, siihen suurimpaan ja sykähdyttävimpään? Vai tulisiko hänen palata Itämantereelle tutun ja turvallisen aviomiehensä ja nuorimman tyttärensä luokse? Ratkaisevan kysymyksen Ardisille esittää kuitenkin Ciaran.Heistä kumpikin saa huomata, että valta ja vapaus kietoutuvat toisiinsa joskus yllättävillä tavoilla.

Suurten menetyksien kalvama Fewrynn vie itsensä äärirajoille kajotessaan niin mielensä kuin mahtinsa varjopuoleen. Elämän ja kuoleman rajamailla häntä opastaa mustan mahdin vankeudesta selvinnyt Linn Rondestani. Kuinka pitkälle mifongilta saatu mahti kantaa? Entä mitä kaikkea siihen kätkeytyy? Jokaisella teolla on seurauksensa, ja Fewrynn saattaa alulle jotakin, joka saa koko Merontesin kauhun valtaan."

Kun aikoinaan Mifonki-sarjan ensimmäinen osa ilmestyi, olin aivan otettu. Huikean hienoa kotimaista fantasiaa. Muistan kuinka eläydyin Ardisin ja Danten väliseen kemiaan ja toivoin niin kovin heidän saavan toisensa. Idea oli omaperäinen ja kakkososan ilmestyessä riensin lainaamaan sen kirjastosta heti tuoreeltaan. Kolmannen osan kohdalla olin ehkä hieman pettynyt sukupolven vaihdokseen tarinassa, vaikka Ardisin lapset olivat mielenkiintoisia persoonia. Uskoin ja toivoin heidän tuovan uusia mausteita tarinaan, uusia ulottuvuuksia he kyllä toikin. Kolmas osa jaksoi vielä kantaa, mutta tämän neljännen kohdalla huomaan jo intoni hiipuuneen. Ihmettelen kyllä suuresti, mikä tässä kovasti pitämässäni sarjassa oikein on alkanut tökkimään. Jälleen juonikuvioita kieputettiin päälaelleen, jokaisen polkua seurattiin pienissä erissä keskeisten henkilöiden näkökulmista. Tapahtumia ei puuttunut kirjasta, mutta silti huomasin välillä toivovani, että kirja loppuisi jo. 

Kirjaa on vaikea kuvailla spoilaamatta liikaa kirjan tapahtumia. Ne on toki koettava itse. Sen verran uskallan paljastaa minäkin, että keskeiset hahmotkaan ei ole turvassa, sillä Meresmaa on vetäissyt  jälleen George R. R. Martin vaihteen päälle, mutta pienemmillä kierroksilla. Kirjan lopussa on jälleen cliffhanger, joka kutsuu tarttumaan seuraavaan osaan. Minulla on kuitenkin Mifonki ähky ja tarvitsen muutaman tovin toipua tästä olotilasta. Ehkä vielä tulee se päivä, että uteliaisuus vie voiton ja tartun seuraavaan osaan. Pelkään vain jaksaako sarjan idea enään kantaa, vaikka pidän suuresti Meresmaan luomasta historiallisvivahteisesta fantasiamaailmasta. Meresmaan nopea tempoinen kirjoitustyyli on  välillä hieman hengästyttävää, sillä minkään asian ympärille ei jäädä viipyilemään kauksi aikaan, kun suunnataan jos päätä pahkaa eteenpäin. Kirja on alusta loppuun asti täyttä tykistystä.

En oikein osaa arvostella kirjaa. Välillä tuntui että annan vain kaksi pistettä, toisaalta tuntui että kolmekin on ansaittu. Teen kompromissin ja annan 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Myllylahti
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 475

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 31. lokakuuta 2017

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

"Cecilia löytää kirjeen josta kuoriutuu hänen miehensä musertava salaisuus. Tess taas kuulee miehensä ja ystävänsä rakastuneen toisiinsa, pakahduttavasti, joten kolmas pyörä, Tess, lähtee. Rachel on menettänyt tyttärensä ja epäilee nyt tietävänsä kuka hänet murhasi. Mies on sama, jota kohtaan Tess alkaa tuntea kiihkeää vetoa. Naiset kohtaavat Sydneyssä. Nauru ja kyyneleet tilkitsevät tarinat toisiinsa. Lukija nauraa arjen pannukakuille ja jo kohta vakavoituu suurten moraalisten kysymysten edessä. Onko parempi pitää totuus kätkettynä Pandoran lippaassa, jottei se vahingoita rakkaitasi?"

Minä koukutuin ja ahmin tätä kirjaa innoissani.  Juoni kuulostaa vakava sävyiseltä, jopa dramaattiselta, kirjan kuvausta luettaessa. Silti luonnehtisin Hyvän aviomiehen olevan kevyttä luettavaa. Moriarty on minulle ennestään tuttu, kun HBO julkaisi hänen kirjan pohjalta tehdyn minisarjan Big Little Lies. Rakenne on hieman samanlainen tässä kirjassa kuin sarjassakin. Hyvässä yhteisössä, jossa kaikki näyttää ulospäin olevan mallikkaasti tapahtuu pinnanalla enemmän kuin osaamme olettaa. Jokaisella henkilöllä on omat salaisuutensa piilossa julkisivun takana. On tapahtunut myös rikos, jonka ratkaisu on yksi juonilangoista, mutta pääpaino kirjassa on ihmissuhteissa. Myös henkilöhahmoissa oli jonkinverran samankaltaisuuksia.

Kepeää kerrontaa lukee mielellään ja kirjan henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia. Eläydyin suuresti Tessiin ja orastavaan suhteeseen Connorin kanssa. Olin hieman pettynyt loppuratkaisuun, sillä Tessin mies oli tehnyt varsin sikamaisen tempun. Tessin tarina risteää Cecilia Fitzpatrickin tarinaan, kun menneisyyden haamut nousevat kummittelemaan John-Paulin kirjeen myötä. Rachel jäi minulle henkilöistä etäisemmäksi, johtuen varmaan etten osannut samaistua häneen milllään tasolla. Vaikuttava hahmo Rachel oli kaikkineen ja hyvin keskeinen kaikkien tarinoiden kietoutuessa yhteen. Hieman tuntui hassulta miten niinkin suuressa kaupungissa kuin Sydney saattoi olla niin pienet ympyrät, mutta en vaivannut asialla suuremmin päätäni, kun focus oli loistavassa juonikuviossa. 

Kaiken kepeyden, draaman ja jännityksen keskellä pysähdytään myös pohtimaan moraalisia kysymyksiä, jotka saavat lukijatkin ajattelemaan asioita laajemmasta näkövinkkelistä. Mitä itse olisit tehnyt noiden naisten asemassa? 

Kerrassaan loistavaa luettavaa, tartun ehdottomasti muihinkin Moriartyn teoksiin. Kirja oli vaikuttava ja loppu epilogi kruunasi kaiken. Myös Big Little Lies oli vaikuttava sarja, joten olen melko vakuuttunut Morairtyn kirjailijan lahjoista. Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoja kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: The Husband's Secret (2013)
Sivuja: 442
Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Stephenie Meyer: Kemisti

"Työnantajaansa pakeneva ex-agentti joutuu henkensä pelastaakseen ottamaan vastaan vielä yhden tehtävän huikaisevan koukuttavassa trillerissä.

Vain harva tiesi naisen supersalaisesta tehtävästä Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa. Varoittamatta hän sai tappajat peräänsä, kun hänen työnsä haluttiin pyyhkiä olemattomiin. Mutta nainen pääsi pakenemaan, eikä hän sen jälkeen ole pysytellyt pitkään samassa paikassa tai käyttänyt samaa nimeä. Hänen ainoa luotettunsa on surmattu, ja hän pitää nyt yksin hallussaan tietoa, joka on hallitukselle uhka. Sitten vainoajat ottavat häneen yhteyttä. Nainen saa pitää henkensä, jos suostuu vielä yhteen, entistä kammottavampaan tehtävään."

Kenen idea oli laittaa tähän kirjaan henkäyksen ohutta paperia sivuiksi? Voi että, kylläpä verenpaineet nousi kun sivut tarttuivat toisiinsa kiinni ja kääntäessä saattoi mennä useampi sivu eteenpäin. Koitettiinko tällä idealla saada kirja vaikuttamaan ohuemmalta, että useampi nuori tarttuisi siihen ajatellen - tämän luen nopeaa? Kirjassa on yli 500 sivua, olisivat rehdisti tehneet rehellisen paksun kirjan! Ei olisi haitannut vaikka tekstiäkin olisi laitettu sivuille hieman väljemmin. Olisihan sivu määrä toki siitäkin kasvanut, mutta mitä sitä järkälettä piilottelemaan vippaskonsteilla. Kyllä vannoutuneet Meyer fanit olisi iskeneet kiinni silti. Meyer osoitti jo Twilighteilla olevansa osaava kirjailija, Vieraskin oli nautinnollista luettavaa, vaikka vampyyrialueelta siirryttiinkin sujuvasti scifiin.

Vieraasta poiketaan sitten jo hieman toiseen ääripäähän. Kirjasta ei löydy tällä kertaa mitään yliluonnollista, vain kylmähermoinen ja jäykkä huippukemisti Alex, joka on elänyt elämänsä viimeisimmät vuodet pakosalla entistä työnantajaansa valtion huippusalaista osastoa. 

Kirjan alku ei käynnistynyt aivan toivotulla tavalla, vaikkei se kylmäksi jättänyt siltikkään. Kunnolla päästään vauhtiin, kun katon läpi rysähtää Kevin pelastamaan veljeään. Silloin koko juonikuvio hahmottuu lukijalle ja alussa annettu mielikuva hieman tylsästä peruskuviosta ihmiskuntaa uhkaavasta vaarasta saa aivan uudet sfäärit. Ei Meyer ole unohtanut tästä tiivistahtisesta trilleristä hänelle tyypillistä mahdottomalta tuntuvaa suhdekuviota. Tällä kertaa epätodennäköinen rakkaustarina syttyy päähenkilön ja uhriksi oletetun henkilön välillä. Tämä suhde saa kuitenkin läpäisemmättömältä tuntuneen pakkomielteisenoloisen päähenkilön paksun ulkokuoren hiljalleen sulamaan ja näyttää aivan toisenlaisen puolen Alexista. Juoni siis itsessään oli varsin toimiva, jännittävä ja yllättäväkin. Vauhtia eikä vaarallisia tilanteita tarinasta puutu. Aihepiiri ei vaan kuulu minun suosikkeihini, eikä kirja sytyttänyt aivan odottamallani tavalla. Lukeminen oli ajottain hitaan tuntuista, johtuen osittain täyteen ahdetuista ja liian ohuista sivuista, mutta myös turhan jaarittelusta. Osittain tarinaa olisi voinut typistää ilman, että juoni olisi oleellisesti kärsinyt.

Pidin pääasiassa kuitenkin Meyerin uudesta aluevaltauksesta vaikken vakoiluagenttikirjojen ystävä olekkaan. Muutamia epäonnistuneita kohtia kohden oli kuitenkin paljon onnistunetia, joten lopulta kirjasta jäi enemmän positiivinen kuin negatiivinen mielikuva. Olen tyytyväinen, että ylitin ennakkoasenteeni agentteja kohtaan ja luin Meyerin uutuuden.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: The Chemist (2016)
Sivuja: 509
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta