perjantai 17. marraskuuta 2017

J.S. Meresmaa: Mifongin kätkemä (Mifonki #4)

"Merontesissa kuohuu. Nuori kuningas Ciaran on syösty vallasta, ja hän joutuu pakenemaan henkensä kaupalla vallananastajan vainoa. Pakomatkassa Ciarania auttaa harvojen ja valittujen hovinedustajien lisäksi hänen äitinsä Ardis, joka on omien kiperien ratkaisujensa edessä: Voisiko hän antaa itselleen luvan elämänsä rakkauteen, siihen suurimpaan ja sykähdyttävimpään? Vai tulisiko hänen palata Itämantereelle tutun ja turvallisen aviomiehensä ja nuorimman tyttärensä luokse? Ratkaisevan kysymyksen Ardisille esittää kuitenkin Ciaran.Heistä kumpikin saa huomata, että valta ja vapaus kietoutuvat toisiinsa joskus yllättävillä tavoilla.

Suurten menetyksien kalvama Fewrynn vie itsensä äärirajoille kajotessaan niin mielensä kuin mahtinsa varjopuoleen. Elämän ja kuoleman rajamailla häntä opastaa mustan mahdin vankeudesta selvinnyt Linn Rondestani. Kuinka pitkälle mifongilta saatu mahti kantaa? Entä mitä kaikkea siihen kätkeytyy? Jokaisella teolla on seurauksensa, ja Fewrynn saattaa alulle jotakin, joka saa koko Merontesin kauhun valtaan."

Kun aikoinaan Mifonki-sarjan ensimmäinen osa ilmestyi, olin aivan otettu. Huikean hienoa kotimaista fantasiaa. Muistan kuinka eläydyin Ardisin ja Danten väliseen kemiaan ja toivoin niin kovin heidän saavan toisensa. Idea oli omaperäinen ja kakkososan ilmestyessä riensin lainaamaan sen kirjastosta heti tuoreeltaan. Kolmannen osan kohdalla olin ehkä hieman pettynyt sukupolven vaihdokseen tarinassa, vaikka Ardisin lapset olivat mielenkiintoisia persoonia. Uskoin ja toivoin heidän tuovan uusia mausteita tarinaan, uusia ulottuvuuksia he kyllä toikin. Kolmas osa jaksoi vielä kantaa, mutta tämän neljännen kohdalla huomaan jo intoni hiipuuneen. Ihmettelen kyllä suuresti, mikä tässä kovasti pitämässäni sarjassa oikein on alkanut tökkimään. Jälleen juonikuvioita kieputettiin päälaelleen, jokaisen polkua seurattiin pienissä erissä keskeisten henkilöiden näkökulmista. Tapahtumia ei puuttunut kirjasta, mutta silti huomasin välillä toivovani, että kirja loppuisi jo. 

Kirjaa on vaikea kuvailla spoilaamatta liikaa kirjan tapahtumia. Ne on toki koettava itse. Sen verran uskallan paljastaa minäkin, että keskeiset hahmotkaan ei ole turvassa, sillä Meresmaa on vetäissyt  jälleen George R. R. Martin vaihteen päälle, mutta pienemmillä kierroksilla. Kirjan lopussa on jälleen cliffhanger, joka kutsuu tarttumaan seuraavaan osaan. Minulla on kuitenkin Mifonki ähky ja tarvitsen muutaman tovin toipua tästä olotilasta. Ehkä vielä tulee se päivä, että uteliaisuus vie voiton ja tartun seuraavaan osaan. Pelkään vain jaksaako sarjan idea enään kantaa, vaikka pidän suuresti Meresmaan luomasta historiallisvivahteisesta fantasiamaailmasta. Meresmaan nopea tempoinen kirjoitustyyli on  välillä hieman hengästyttävää, sillä minkään asian ympärille ei jäädä viipyilemään kauksi aikaan, kun suunnataan jos päätä pahkaa eteenpäin. Kirja on alusta loppuun asti täyttä tykistystä.

En oikein osaa arvostella kirjaa. Välillä tuntui että annan vain kaksi pistettä, toisaalta tuntui että kolmekin on ansaittu. Teen kompromissin ja annan 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Myllylahti
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 475

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 31. lokakuuta 2017

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

"Cecilia löytää kirjeen josta kuoriutuu hänen miehensä musertava salaisuus. Tess taas kuulee miehensä ja ystävänsä rakastuneen toisiinsa, pakahduttavasti, joten kolmas pyörä, Tess, lähtee. Rachel on menettänyt tyttärensä ja epäilee nyt tietävänsä kuka hänet murhasi. Mies on sama, jota kohtaan Tess alkaa tuntea kiihkeää vetoa. Naiset kohtaavat Sydneyssä. Nauru ja kyyneleet tilkitsevät tarinat toisiinsa. Lukija nauraa arjen pannukakuille ja jo kohta vakavoituu suurten moraalisten kysymysten edessä. Onko parempi pitää totuus kätkettynä Pandoran lippaassa, jottei se vahingoita rakkaitasi?"

Minä koukutuin ja ahmin tätä kirjaa innoissani.  Juoni kuulostaa vakava sävyiseltä, jopa dramaattiselta, kirjan kuvausta luettaessa. Silti luonnehtisin Hyvän aviomiehen olevan kevyttä luettavaa. Moriarty on minulle ennestään tuttu, kun HBO julkaisi hänen kirjan pohjalta tehdyn minisarjan Big Little Lies. Rakenne on hieman samanlainen tässä kirjassa kuin sarjassakin. Hyvässä yhteisössä, jossa kaikki näyttää ulospäin olevan mallikkaasti tapahtuu pinnanalla enemmän kuin osaamme olettaa. Jokaisella henkilöllä on omat salaisuutensa piilossa julkisivun takana. On tapahtunut myös rikos, jonka ratkaisu on yksi juonilangoista, mutta pääpaino kirjassa on ihmissuhteissa. Myös henkilöhahmoissa oli jonkinverran samankaltaisuuksia.

Kepeää kerrontaa lukee mielellään ja kirjan henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia. Eläydyin suuresti Tessiin ja orastavaan suhteeseen Connorin kanssa. Olin hieman pettynyt loppuratkaisuun, sillä Tessin mies oli tehnyt varsin sikamaisen tempun. Tessin tarina risteää Cecilia Fitzpatrickin tarinaan, kun menneisyyden haamut nousevat kummittelemaan John-Paulin kirjeen myötä. Rachel jäi minulle henkilöistä etäisemmäksi, johtuen varmaan etten osannut samaistua häneen milllään tasolla. Vaikuttava hahmo Rachel oli kaikkineen ja hyvin keskeinen kaikkien tarinoiden kietoutuessa yhteen. Hieman tuntui hassulta miten niinkin suuressa kaupungissa kuin Sydney saattoi olla niin pienet ympyrät, mutta en vaivannut asialla suuremmin päätäni, kun focus oli loistavassa juonikuviossa. 

Kaiken kepeyden, draaman ja jännityksen keskellä pysähdytään myös pohtimaan moraalisia kysymyksiä, jotka saavat lukijatkin ajattelemaan asioita laajemmasta näkövinkkelistä. Mitä itse olisit tehnyt noiden naisten asemassa? 

Kerrassaan loistavaa luettavaa, tartun ehdottomasti muihinkin Moriartyn teoksiin. Kirja oli vaikuttava ja loppu epilogi kruunasi kaiken. Myös Big Little Lies oli vaikuttava sarja, joten olen melko vakuuttunut Morairtyn kirjailijan lahjoista. Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoja kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: The Husband's Secret (2013)
Sivuja: 442
Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Stephenie Meyer: Kemisti

"Työnantajaansa pakeneva ex-agentti joutuu henkensä pelastaakseen ottamaan vastaan vielä yhden tehtävän huikaisevan koukuttavassa trillerissä.

Vain harva tiesi naisen supersalaisesta tehtävästä Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa. Varoittamatta hän sai tappajat peräänsä, kun hänen työnsä haluttiin pyyhkiä olemattomiin. Mutta nainen pääsi pakenemaan, eikä hän sen jälkeen ole pysytellyt pitkään samassa paikassa tai käyttänyt samaa nimeä. Hänen ainoa luotettunsa on surmattu, ja hän pitää nyt yksin hallussaan tietoa, joka on hallitukselle uhka. Sitten vainoajat ottavat häneen yhteyttä. Nainen saa pitää henkensä, jos suostuu vielä yhteen, entistä kammottavampaan tehtävään."

Kenen idea oli laittaa tähän kirjaan henkäyksen ohutta paperia sivuiksi? Voi että, kylläpä verenpaineet nousi kun sivut tarttuivat toisiinsa kiinni ja kääntäessä saattoi mennä useampi sivu eteenpäin. Koitettiinko tällä idealla saada kirja vaikuttamaan ohuemmalta, että useampi nuori tarttuisi siihen ajatellen - tämän luen nopeaa? Kirjassa on yli 500 sivua, olisivat rehdisti tehneet rehellisen paksun kirjan! Ei olisi haitannut vaikka tekstiäkin olisi laitettu sivuille hieman väljemmin. Olisihan sivu määrä toki siitäkin kasvanut, mutta mitä sitä järkälettä piilottelemaan vippaskonsteilla. Kyllä vannoutuneet Meyer fanit olisi iskeneet kiinni silti. Meyer osoitti jo Twilighteilla olevansa osaava kirjailija, Vieraskin oli nautinnollista luettavaa, vaikka vampyyrialueelta siirryttiinkin sujuvasti scifiin.

Vieraasta poiketaan sitten jo hieman toiseen ääripäähän. Kirjasta ei löydy tällä kertaa mitään yliluonnollista, vain kylmähermoinen ja jäykkä huippukemisti Alex, joka on elänyt elämänsä viimeisimmät vuodet pakosalla entistä työnantajaansa valtion huippusalaista osastoa. 

Kirjan alku ei käynnistynyt aivan toivotulla tavalla, vaikkei se kylmäksi jättänyt siltikkään. Kunnolla päästään vauhtiin, kun katon läpi rysähtää Kevin pelastamaan veljeään. Silloin koko juonikuvio hahmottuu lukijalle ja alussa annettu mielikuva hieman tylsästä peruskuviosta ihmiskuntaa uhkaavasta vaarasta saa aivan uudet sfäärit. Ei Meyer ole unohtanut tästä tiivistahtisesta trilleristä hänelle tyypillistä mahdottomalta tuntuvaa suhdekuviota. Tällä kertaa epätodennäköinen rakkaustarina syttyy päähenkilön ja uhriksi oletetun henkilön välillä. Tämä suhde saa kuitenkin läpäisemmättömältä tuntuneen pakkomielteisenoloisen päähenkilön paksun ulkokuoren hiljalleen sulamaan ja näyttää aivan toisenlaisen puolen Alexista. Juoni siis itsessään oli varsin toimiva, jännittävä ja yllättäväkin. Vauhtia eikä vaarallisia tilanteita tarinasta puutu. Aihepiiri ei vaan kuulu minun suosikkeihini, eikä kirja sytyttänyt aivan odottamallani tavalla. Lukeminen oli ajottain hitaan tuntuista, johtuen osittain täyteen ahdetuista ja liian ohuista sivuista, mutta myös turhan jaarittelusta. Osittain tarinaa olisi voinut typistää ilman, että juoni olisi oleellisesti kärsinyt.

Pidin pääasiassa kuitenkin Meyerin uudesta aluevaltauksesta vaikken vakoiluagenttikirjojen ystävä olekkaan. Muutamia epäonnistuneita kohtia kohden oli kuitenkin paljon onnistunetia, joten lopulta kirjasta jäi enemmän positiivinen kuin negatiivinen mielikuva. Olen tyytyväinen, että ylitin ennakkoasenteeni agentteja kohtaan ja luin Meyerin uutuuden.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: The Chemist (2016)
Sivuja: 509
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Mitäs nyt katsellaan?

Nyt on tullut taas enemmän viihdyttyä tv-sarjojen parissa. Ajattelin pitkästä aikaa vinkata teillekkin muutamia hyviä ja katsomisen arvoisia sarjoja. Ja olisi kiva jos tekin vinkkaisitte minulle katsomisen arvoisia ohjelmia Netflixistä, Viaplaysta tai HBO:lta. Tokihan edellisen aiheeseen liittyvän postauksen jälkeen on tullut katsottua vaikka ja mitä. Mm Game Of Thronesin uusin kutkuttava kausi. Seuraavaa ei jaksaisi millään odottaa!

Listaan nyt kuitenkin ihan viimeaikaisimpia katsomiani vakuuttavia sarjoja.

Wayward Pines

Amerikkalainen jännityssarja, joka perustuu Blake Crouchin  saman nimiseen romaanitrilogiaan. Ensimmäinen kausi oli 10 jakson pituinen ja kuulemma adaptoi koko trilogian pääpiirteissään. Toista kautta ei pitänyt tulla, mutta kaikeksi onneksi se tehtiin. Toinen kausi loppui niin kutkuttavasti, että toivon todella kolmannen kauden ilmestymistä. Vielä ei mitään varmaa tietoa sen teosta ole kuitenkaan tullut.

Agentti Ethan Burke joutuu onnettomuuteen ja herää sairaalasta Wayward Pinesista. Wayward Pines on pieni kaupunki Idahossa, ja vaikuttaa aluksi aivan tavalliselta idylliseltä paikalta muiden joukossa. Pian Ethan kuitenkin huomaa, ettei kaupungista ole pois pääsyä ja karmea totuus alkaa paljastua hänelle pikku hiljaa.

Itse en ole lukenut kirjoja. Latasin kuitenkin ensimmäisen osan Elisa kirjaan, sillä onhan tämä vielä koettava kirjana. Sarja oli todella koukuttava. Suosittelen lämpimästi, sarja löytyy ainakin Viaplaylta sekä Fox playlta.

11.22.63

Stephen Kingin menestysromaaniin pohjautuva telvisiosarja John F. Kennedyn salamurhasta. Kirja itsessään on niin järkälemäinen, etten jaksa lukea sitä, suoraan sanottuna. Mutta kun huomasin sarjan Viaplaylla, niin oli pakko katsoa heti. Ahmin sarjan kaikki 9 jaksoa melkein yhdeltä istumalta.

Idea yhdistää aikamatkustus ja kuuluisa poliittinen murha oli kiehtova. Opettajana nykyaikana toimiva Jake Epping saa mahdollisuuden estää salamurhan palaamalla aikasilmukassa vuoteen 1960. Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo, sillä menneisyys ei halua tulla muutetuksi. Menneisyys laittaa vastaan Jakelle kaikin voimin, mutta mies ei anna periksi, vaan tekee kaikkensa onnistuakseen tehtävässä. Pääosassa nähdään ihana James Franco, jonka hymy on hurmaava. Tämä sarja löytyy Fox playlta sekä Viaplaysta

Olipa kerran

Sarja, jossa sadut ja arkielämä kohtaavat. Seurasin aikoinaan sarjan kaksi ensimmäistä kautta telvisiosta. Nyt Viaplaylle ja Netflixiin oli ilmestynyt sarjan 6 tuotantokautta, joten aloin innoissani jatkamaan siittä mihin jäin. 

Meille kaikille tutut satuhahmot tarinoineen nivoutuvat arkimaailmaan pienessä Storybrookin kaupungissa, jonka ylle on langetettu kirous. Vain yksi ihminen pystyy poistamaan kirouksen, sarjan päähenkilö Emma Swan, joka tulee Storybrookin kaupunkiin kohtalon saattelemana. Kun kirous murtuu, muistavat kaikki kaupungin asukkaat vihdoin keitä he oikeasti ovat. 

Sarja on mukavan kevyttä katseltavaa vaikkei draamaa ja seikkailuita puutu juonikuvioista.

Valtiatar

 Juonittelua, hovielämää, pukuloistoa sekä romantiikkaa, siittä on Valtiatar tehty. Sarja seuraa skotlantilaisen kuningattaren Maria Stuartin vaiheita Ranskassa, mutta ei seuraa historiaa tarkasti. Sarjaan on viety vaikutteita nykypäivästä ja ottanut niin sanotusti taiteellisia vapauksia juonen ja visuaalisen ilmeen suhteen.
Kieltämättä tietyt asiat kuten hittilistan kappaleet tuon ajan elämään vietynä hieman tökkivät, mutta sarjan juonenkäänteet saavat koukkuun pahasti. Olen itkenyt ja nauranut sarjan parissa ja viimeisiä jaksoja viedään.  Tämä on enemmän ehkä nuorille suunnattu sarja, mutta uppoaa minuun ainakin kuin kuuma veitsi voihin. Olen historiallisten sarjojen ystävä ja pidän draamasta, joten sarja on kuin tehty minulle.


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet

"Romaanin tapahtumat sijoittuvat USA:n etelävaltioihin ja tapahtuma-aika on 1960-luvun alku. Tarinan pääosassa on neljätoistavuotias Lily Owens, jonka elämää varjostavat äidin salaperäinen kuolema ja isän tyrannimainen käytös. Kaupunkia leimaava rotuerottelu laukaisee tapahtumasarjan, jossa Lily 
pakenee kodistaan kotiapulaisena toimineen Rosaleenin kanssa. 
Pakomatkalla kumppanukset päätyvät mehiläisiä kasvattavaan taloon, jossa hunaja ja Musta Madonna hallitsevat elämää."

Tämä kirja on roikkunut TBR-listallani pienen ikuisuuden. Viime kirjasto reissullani päätin vihdoin, että tartun uutuuksien sijaan välillä myös hieman vanhempiin kirjoihin. Joskus tuntuu, kun kirjoja julkaistaan niin valtavasti joka vuosi, että moni vanhempi helmi jää odottamaan lukuvuoroaan liian pitkäksi aikaa. Uutuuksien houkutus on niin voimakas. Väkisin jäin miettimään, että kuinkahan moni helmi jää lukematta juuri tästä syystä? Ajattelen, että ehdin kyllä lukemaan sen myöhemmin ja näiden myöhemmin luettavien lista kasvaa vuosi vuodelta kasvamistaan. Lopulta se on niin pitkä, että yhden ihmisen elinikä ei riitä kaikkien niiden lukemiseen. Ajatuksena kovin masentavaa, koska en haluaisi jäädä huikeista lukukokemuksista paitsi... Meninpä syvälliseksi, palataan itse asiaan. Mennään USA:n etelävaltioiden paahtavan auringon alle. Aikaan, jolloin rotuerottelu oli vielä arkipäivää. Tarinaan, joka ampaisi suoraan sydämeeni. Kertomukseen, joka on pullollaan toinen toistaan valovoimaisempia persoonia, yllättäviä ystävyyksiä yli yhteiskunnan normien, ku ihonväri määritteli ihmisenarvon. Mehiläisten salaisuudet oli iloisen yllättävä positiivinen lukukokemus.

Kirja oli ihanan helppolukuinen, tarina soljui eteenpäin vaivattomasti eikä vaatinut minkäänlaisia ponnisteluja lukijalta. Tarina tempaisi mukaansa hunajafarmille ja nuoren Lilyn matkaan, joka päättää karata kotoa kapinoidakseen isänsä epäoikeudenmukaisuutta kohtaan sekä selvittäkseen mitä hänen äidilleen todellisuudessa tapahtui. Lilyn tarina on haavoittuneen ja rikkinäisen tytön kasvutarina paikassa, jossa lämminhenkinen huolenpito, hyväntuulisuus ja välittäminen huokuu kirjan sivuilta ja nostaa hymyn lukijan huulille. Suuria juonenkäänteitä kirja ei tarjoile, mutta antaa lukijalle sitäkin enemmän tunnetta ja tunnelmaa, joka oli varsin ainutlaatuista. Toki tapahtumia on aivan riittämiin, mutta ei mitään kiihkeän suurieleistä.

Mieleeni nousi Piiat, josta pidin valtavasti. Jos on tykännyt Piioista, pitää varmasti tästä ja päinvastoin. Tästä kirjasta on tehty myös saman niminen elokuva, joka on ehdottomasti pakko katsoa. Jotenkin en halua päästää kirjan tunnelmasta millään irti. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustanramo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2005
Alkutes: The Secret Lifes of Bees (2002)
Sivuja:  349
Suomentanut: Helijä Kangas

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 28. syyskuuta 2017

Dolores Redondo: Näkymätön vartija

"Navarran ikimetsän sydämestä, Baztanjoen penkalta löydetään alastoman teinitytön ruumis. Poliisi yhdistää makaaberin rituaalimurhatapauksen aiempaan surmatekoon. Pian huhut sarjamurhaajasta lähtevät liikkeelle Baztanin laaksossa, missä ikiaikaiset uskomukset elävät yhä. Voisiko asialla olla basajaun, legendoista tuttu metsän näkymätön vartija?

Tutkinnan saa johdettavakseen määrätietoinen konstaapeli Amaia Salazar. Amaia palaa vastentahtoisesti juurilleen vanhaan kotikyläänsä. Tutkinnan edetessä hän joutuu kestämään kollegoidensa kateutta, ratkomaan selvittämättömiä ristiriitoja kahden sisarensa kanssa ja kohtaamaan myös synkän salaisuuden, joka varjosti perheen elämää ja palaa nyt piinaamaan häntä painajaisen lailla."

Näkymätön vartija aloittaa Baskinmaan murhat -trilogian.  Ennakkotiedot lupaavat tarkkanäköistä psykologiaa ja baskimytologiaa sekoitettuna dekkariin. Ei voi mennä pieleen... vai voiko sittenkin? Alku asetelma ainakin vaikuttaa lupaavalta ja kirja on yltänyt myös kansainväliselle bestseller -listalle. Ystäväni myös suositteli minulle sarjaa kehuen sen olevan todella hyvä. Odotukiseni oli korkealla, mutta kuten ehkä jo arvata voitte, lukukokemus ei mennyt nappiin.

Sain huomata, että kirjan läpi tarpomiseen minulla meni lähes kuukausi. Kerronta ei onnistunut imaisemaan minua mukaansa tai pitämään mielenkiintoa yllä, jotta olisin saanut luettua enemmän kuin muutaman sivun kerrallaan. Juoni tuntuu polkevan paikoillaan, tutkinta myös. Oikeastaan vasta lähellä loppua, tarina otti tuulta purjeisiin ja jaksoin keskittyä lukemaan koko loppuratkaisun. Kaiken lisäksi arvasin murhaajan jo hyvissä ajoin. Murhaaja istui niin selkeästi dekkareissa käytettyihin kaavoihin, joissa murhaaja esitellään alussa sellaisena mukavana tyyppinä. Kirjailija ei yrittänyt edes saada lukijaa johdatettua harhaan, nostaen epäiltyiksi taitavasti muita - paitsi taruolennon. Ei ollut kauhean uskottavaa, että murhaaja on Basajaun, ikiaikainen metsänvartija. Mytologian yhdisteleminen psykologiseen trilleriin oli ajottain melko kömpelöä. Tarot-kortit ja ennustaminen vielä niinkin meni, mutta kaikki muu meni hieman höpöksi. 

Murhaajan selvittäminen oli melkoisen hedelmätöntä räpeltämistä ennen loppua, suuremmassa osassa juonen osalta oli Amaian menneisyys. Se nousikin kirjan parhaimmaksi anniksi. Ei se kuitenkaan riittänyt siihen, että tarttuisin enään sarjan muihin osiin, niin pettynyt olin. Sinni ei antanut periksi jättää kirjaa kesken, halusin tietää osuiko arvaukseni murhaajasta oikeaan. Olisin voinut toki hypätä suoraan loppuun, mutta ehkä jotenkin odotin, että kohta kirja alkaa ja näen sen mitkä niin monet muutkin. Ei kai tätä turhaan kehuta ja onhan kirja sentään yltänyt bestseller-listoille. Loppujen lopuksi oloni on nyt sellainen, että heitin hukkaan paljon hyvää aikaa, jonka olisin voinut omistaa paremmille kirjoille.

Netflixissä on kirjan pohjalta tehty elokuva, se oli huomattavasti parempi kuin kirja!

Annan kirjalle arvosanaksi 1,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: El guardián invisible (2013)
Sivuja: 476
Suomentanut: Sari Selander

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 15. syyskuuta 2017

Robert Galbraith: Pahan polku

"Robin Ellacott saa salaperäisen paketin ja järkyttyy: sen sisällä on naisen irti leikattu jalka. Robinin pomo, yksityisetsivä Cormoran Strike, keksii menneisyydestään neljä ihmistä, jotka voisivat olla paketista vastuussa. Yksikään näistä neljästä ei kavahda sanoinkuvaamattomia julmuuksia.

Poliisi ei näytä pääsevän oikeille jäljille, joten Strike ja Robin alkavat itse perehtyä tapaukseen. Kun sitten tapahtuu lisää hirmutöitä, alkaa aika käydä vähiin.
"

Kenellekkään ei varmaan enään ole uusi asia, että Robert Galbraith nimen takaa löytyy kirjailija J. K. Rowling. Cormoran Strike - sarja on perinteisiä salapoliisiromaaneja kunnioitava sarja, joka sijoittuu nykyajan Iso-Britanniaan. Pahan polku on sarjan kolmas osa ja loppu antaa olettaa, että lisää on tulossa. 

Sarjan kolmannessa osassa pureudutaan syvemmin Robinin hahmoon, hänen menneisyyteensä, parisuhteeseen sekä asemaan etsivätoimistossa. Laaja-alainen avaus antaa enemmän perspektiiviä Robiniin ihmisenä ja huomasin pitäväni hänestä entistä enenmmän. Myös Cormoranin menneisyyttä, etenkin lapsuutta ja nuoruutta kuuluisan bändärin lapsena päästään vilkaisemaan lähemmin. Cormoranin menneisyys ei ole helpoimmasta päästä, mikä varmasti selittää hänen jäyhän olemuksensa nykyisyydessä. Terävän pään mies kuitenkin omaa. Rikoksen selvittely jäi täysin toisarvoiseksi asiaksi kirjan päähenkilöiden kamppailessa ihmissuhdesotkujensa kanssa, ne olivatkin kirjan mielenkiintoisinta antia. 

Itse brutaalin murhaajan, joka uhkailee suoraan Robinia, kiinniottaminen tuntuu jauhavan paikallaan hieman liiankin kauan. Jatkuva varjostaminen siellä ja täällä alkoi jo hieman kyllästyttämään, kun kaipasin jo hieman enemmän toimintaa ja etenemistä juonen osalta. Tiivistämiseen olisi ollut aihetta, koska kirja sortui puuduttavuuteen aika ajoin eikä onnistunut tempaamaan minua mukaansa, mikä on oleellinen osa onnistuneessa dekkarissa. Kirja ei yltänyt millään muotoa sarjan aiempien osien tasolle ja olin suoraan sanottuna pettynyt. Toisaalta taas minä rakastan tätä sarjaa, koska J. K. Rowlingin taiturimainen kerronta paistaa kirjan sivuilta läpi. Siinä mielessä tämä hiuksen hieno pettymys kolmannen osan suhteen on anteeksi annettavissa, sillä muuten tässä sarjassa on kaikki kohdallaan.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä sarjan seuraava osa tuo tullessaan. En löytänyt äkkiseltään mitään tietoa milloin neljäs osa julkaistaan suomeksi. Liekö vielä julkaistu edes englanniksi, vaikka nimi on jo tiedossa. Joku viisaampi valaiskoon minua, jos tietää asiasta paremmin.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Career Of Evil ( 2015)
Sivuja: 423
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta