Tuula-Liina Varis: Vaimoni


Tämä teos on vetänyt minut aikalailla sanattomaksi. Tarina saa alkunsa, kun Pippa, Peten elefanttisyndroomaa poteva vaimo vain katoaa. Kun Pete tulee illalla töistä ei vaimo olekkaan kotona, kuten aina tähän asti. Erikoista katoamisessa on se, ettei Pippa ole näyttänyt ottaneen mukaansa mitään. Ei takkia, kenkiä, lompakkoaan, eikä edes passiaan. Viikon poissaolon jälkeen Pete tekee katoamisilmoituksen.

Kirjassa tarkastellaan Peten ja Pippan avioliittoa, joka alkoi natista liitoksistaa kun Pippa synnytti vaikeasti kehitysvammaisen lapsen. Lapsi on Petelle suuri häpeä, jota hän ei voi edes katsoa. Kun lapsi kuolee Pippa ei toivu siittä koskaan, vaan alkaa syömään suruunsa. Hän lihoo ja masentuu. Pete keskittyy uraansa roskalehdessä ja ylenee lopulta päätoimittajan virkaan. Peten elämä pyörii työn ja hänen pintaliitoisen elämänsä ympärillä, eikä häntä enään vaimon asiat kiinnosta - yhteinen sävel on kadonnut kokonaan. Lopulta Pete toivoo, että tuo vaimoksi kutsuttu hyllyvä, muodoton kasa vain katoaisi. Lopulta toive toteutuu kirjaimellisesti, mutta seuraukset ovat arvaamattomat.

Koko romaanin läpi etsitään Peten vaimoa Pippaa, joten siltä osalta tämän voisi kai luonnehtia dekkariksi, mutta minusta tämä oli enemmänkin psykologinen romaani. Henkilöhahmojen psykologisointi on viety melko syvälliselle tasolle. Vaimoni kuitenkin sai Suomen Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2005. Dekkari tämä on, mutta ei lajityyppissään sen perinteisen mallin edustaja.

Pippan kohtalon selvittelyn lomassa käydään läpi Pippan ja Peten avioliittoa ja nykytilanteeseen johtaneita seikkoja. Lisäksi se kuvaa Peten henkistä kasvua ja mielenmyrskyjä. Kuitenkaan en pystynyt tuntemaan minkäänlaista sympatiaa päähenkilöä kohtaan ennen kirjan puoltaväliä. Minusta mies, joka kohtelee vaimoaan kuin pohjasakkaa, kuin ihmistä, jolla ei ole tunteita, ei ansaitse minun sympatiaa. Olen ehdottomasti vastaan niin fyysistä kuin henkistäkin väkivaltaa. Pete kuitenkin kasvaa henkisesti kokemiensa vastoinkäymisten, tuskan, ikävän ja epätoivon kautta ja ymmärtää lopulta olleensa julma ja itsekeskeinen, joten pystyin antamaan hänelle hieman periksi. Lopuakohden pystyin tuntemaan häntä kohtaan hieman myötätuntoakin.

Vaikka aihe olikin sellainen johon en normaalisti tartu, kirja piti minua hallussaan tiiviisti. Koko ajan minullakin oli valtava halu päästä selville Pippan kohtalosta. Miesnäkökulma toimii yllättävän hyvin, yleensähän vastaavanlaiset kertomukset on kerrottu petetyn ja kaltoinkohdellun naisen näkökulmasta. Tarina on muutenkin äärimmäisen taivasti rakennettu ja moniulotteinen. Kokonaisuuden kruunaa satiirinen huumori. En voinut laskea kirjaa käsistäni hetkeksikään, en edes ruokaa laittaessani. Jälleen kerran hyvä kotimainen kirja, kyllä ne suomalaisetkin nähtävästi osaa! Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5.
-Aletheia

Kommentit

  1. Hyi onpas surullisen oloinen tarina :/

    VastaaPoista
  2. Oli surullisen hupaisa tarina totta vie! Luin sen ensin kirjana ja kun se oli saatavana kirjastosta myös äänikirjana, otin sen ja kuuntelin ne 8 kasettia. Upea oli myös kuunnella ja sain tunti sitten kaikki kuunneltua. Suosittelen. Yllätyksiä täynnä oleva tarina.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti