Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä

Olen lukenut Läckbergiä hyvin vähän, vain yhden teoksen ennen tätä. En ole koskaan ollut mikään dekkareiden suurkuluttaja, mutta Mantelintuoksua lumimyrskyssä on niin lyhykäinen 108 sivullaan, että sen lukaisee hetkessä lävitse, vaikka ihan huvikseen. Ei siis tehnyt edes tiukkaa tarttua tähän teokseen ja pidin tästäkin Läckbergin teoksesta.

Martin Molin on lupautunut vastentahtoisesti tyttöystävänsä seuralaiseksi tämän sukukokoukseen, joka järjestetään saarella Fjällbackan ulkopuolella. Liljecronan perhe on omalaatuinen joukko, jota hallitsee rautaisinottein suvun päämies, patriarkka nimeltään Ruben.

Illallisen aikana Ruben tuupertuu kuolleena lattialle. Lumimyrsky on katkaissut yhteyden mantereelle, joten Martinin on tartuttava ohjaksiin ja ratkaistava kuka on murhannut miehen. Sen on oltava joku paikalla olevista perheenjäsenistä tai majatalon pitäjä pariskunta, koska saarelle ei pääse kukaan, eikä kukaan pääse sieltä pois.

Tarina etenee Agatha Christien hengessä, mutta myös Sherlock Holmes vilahtelee useampaan otteeseen kirjansivuilla. Loppuratkaisukin on uskollinen kaikkien tuntemalle Sherlockille.

Vaikka sivuja on vähäsen, jokaisella sivulla on tiukkaa tavaraa. Alussa annetaan mahdollinen motiivi jokaiselle perheenjäsenelle, joten jokaista pääsee epäilemään vuorollaan. Hieman pystyin arvaamaan osan tapahtumista ennalta, jopa loppuratkaisustakin minulla oli pienenlainen haisu. En kuitenkaan arvannut ihan oikein, vaan loppuratkaisu tarjoili pienen yllätyksen minulle. 

Henkilöhahmot olivat persoonallisia ja värikkäitä, näinkin lyhyessä teoksessa osa jopa todella tunteita kuohuttavia. Tunnelma oli kokoajan tiivis, joku voisi luonnehtia sitä jopa jännittäväksi. Minä en sitä osannut jännittävänä pitää, mutta kutkuttavana kyllä. Poliisina toimiva Molin oli melkoinen nössö, eikä tuntunut saavan mitään aikaan.  Iso plussa myös siittä ettei murhilla mässäilty, eikä väkivallalla. Se tekee minusta dekkareista ja jännäreistä mauttomia.

Oikein viihdyttävä pienoisromaani, jolla paikkaa hyvin pientä dekkarin nälkää. Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Läckbergin voisin Christien ohella nimetä yhdeksi suosikki dekkaristeikseni, sillä hän osaa luoda tiivistunnelmaisia jännäreitä, jossa tarina soljuu vaivattomasti eteenpäin. Tämä on aika suuri suosionosoitus minulta, sillä normaalisti dekkaristit eivät pysty minua vakuuttamaan. Kirjat ovat joko liian mauttomia väkivallalla retostelua, tunnelmassa on jotain pahasti vialla tai motiivit ovat liian ennalta-arvattavia. Monesti nykyaikaisissa jännäreissä ja dekkareissa pyörii samat teemat, motiivit ja juonikuviot, joten pidemmän päälle alkaa tulemaan korvista ulos. Läckberg osaa kuitenkin luoda omaperäisiä ja viihdyttäviä tarinoita! En malta odottaa että pääsen lukemaan Mereneitoa ja Majakanvartijaa, joita on kehuttu blogistaniassa hurjasti.

Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Schildts
Ilmestynyt: 2009
Alkuteos: Snöstorm och mandeldoft
Sivuja: 108
Suomentaja: Jaana Nikula

-Aletheia

Kommentit

  1. Luin tämän blogitauolla ollessani, siksi siitä ei ole blogissa merkintää. Pidin tästä kuitenkin paljon, vaikka suurin osa henkilöistä olikin aika hirveitä. :D Se ahdistunut nuori mies oli lempparini, ja pidin minä Molinistakin.

    VastaaPoista
  2. Henkilöt olivat suurimmalta osalta aikamoisia tapauksia. Juuri tuo mainitsemasi ahdistunut nuori mies, sitten Molinin tyttöystävä oli melkoisen itsekäs ja pinnallinen tapaus tai näiden serkku, jota pääasiassa epäiltiin murhasta, todella puiseva tyyppi. Ainoat henkilöt jotka minua eivät "ärsyttäneet" missään vaiheessa oli majatalon pariskunta. :D

    VastaaPoista
  3. Kirjalla on aivan ihana nimi ja minä kuulun Camillan lukijoihin, vain tämä kirja on jäänyt lukematta.

    Kiva kuulla, että ihan kelpo luettavaa...

    VastaaPoista
  4. mistä löydän tuon kirjan!?:) omistan kaikki muut osat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin hieman vaikea saada käsiinsä. Itse lainasin anopilta, joka oli löytänyt omansa kirppikseltä. Sieltä taitaa satunnaisesti löytää tätä kirjaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti