Luukku 4: Käsityökirjoja

Eilisten kiireiden vuoksi olen taas yhden päivän jäljessä, antakaa minulle anteeksi. Saatte siis tänään kaksi luukkua kurkittaviksi. :)

Neulominen on kivaa ja neulominen taitaakin olla ainut käsityö, jota osaan tehdä. Toki nyt viime aikoina minun sukkatehdas on hiljentynyt ajanpuutteen vuoksi, mutta silti tartun sukkapuikkoihin aina kun on mahdollista. Pukinkontti ei saa ikävä kyllä täytettä tänä vuonna minun käsitöistäni, sillä vauhti taitaa olla tällä hetkellä kutakuinkin sukka/ per ½ vuotta. Ruukatteko te tehdä itse lahjoja pukinkonttiin?

 Olin aivan suunniltani ilosta eilen, kun postilaatikkoon kolahti vihdoin ja viimein tämä:


Aivan mahtavia sukkaideoita, nimittäin olen edennyt vihdoin ja viimen sukkien kanssa sille tasolle, että uskallan perussukkien lisäksi alkaa neulomaan myös hieman haastavempia sukkia. Kirjassa oli myös ihania sukkaohjeita perheen pienillekkin ja ensimmäiseksi projektiksi kirjasta valkkaankin jotkut ihanat sukkaset meidän pikku miehelle.

Koska tämän luukun aiheena on nyt sitten käsityöt, niin esittelenpä sitten käsityökirjani:



Joo, aloin joskus myös verestämään kirjomistaitoja ja se jäi hyvin lyhyeen. Eli kirjonta, eikä kyllä virkauskaan suju, mutta kutominen kyllä. Toistaiseksi olen pysytellyt pipoissa, huiveissa ja villasukissa. Lapasten peukalo tuntuu hankalalta ja villapaidat ovat liian suuri töisiä, ainakin vielä. Kirjoista saa kuitenkin ihania ideoita ja mikä kaikesta tekee vielä mielekkäämpää on se kun oppii jotain uutta.


Oletteko te käsityöihmisiä vai sijaitseeko peukalo keskellä kämmentä? Minkälaiset käsityöt ovat teille lähellä sydäntä?

Ai niin, paljastan sen verran että pari kirjaa noista käsityökirjoista lähtee arvontapinoon. :)

-Aletheia

Kommentit

  1. Tuo Sukkakirja kiinnitti huomioni jo kustantajan katalogissa :)
    Nyt kun vauva on enimmäkseen sylissä, ei kutomisesta tule mitään, mutta normaalisti kudon "koko ajan". Mulla onkin kaapissa pino sukkia, että on hätävaralahjoja sukulaisille ja kavereille :)

    VastaaPoista
  2. Neulojan niksit ja Virkkaajan vinkit ovat loisto-opuksia, jotka löytyvät omasta hyllystäni :) Sukkakirja vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti