Milja Kaunisto: Synnintekijä

Milja Kauniston Synnintekijä on kertomus 1400-luvulla eläneestä Olavi Maununpojasta, Olaus Magnuksesta, joka on Turun piispan ottopoika. Olaus on tullut Pariisiin Sorbonen yliopistoon opiskelemaan. Olaukselle avautuu koko löyhkäävä Pariisi kauheuksineen ja houkutuksineen. Hän tutustuu myös Miracle De Serviéresiin ja heistä tulee ystävyksiä. Miracle kutsuu Olauksen kesäksi perintölinnaansa Etelä-Ranskaan, tästä matkasta muodostuu Olauksen elämän käännekohta.

Olavi Maununpoika on todellinen henkilö ja tiedetään, että hän oli Turun hiippakunnan piispan Maunu Tavastin kasvattilapsi. Kaunisto itse taas asuu Etelä-Ranskassa, jonkun keskiaikaisen luostarikoulun muurien suojassa. Tämä ainakin selittäneet kirjan tapahtuma-ajan ja -paikan. 

Kirjan aloittaa kuitenkin linnanherratar Beatrix, jonka hänen etäinen isänsä on naimakaupalla luvannut naapurilinnan herralle. Ennen avioitumistaan Beatrix kuitenkin kokee huikea lemmenseikkailun englantilaisen ylimystösotilaan kanssa. Tästä rakkaudenpalosta saa alkunsa lapsi...

Alun suhtautumisvaikeuksien jälkeen tarina tosissaan imaisi minut mukaansa. Pidän todella paljon historiallisista romaaneista, eikä tarvitse olla kummoinenkaan romaani, jotta se saa mielenkiintoni pysymään yllä. Lisäksi keskiaikaa ja kristinuskoa sivuavat kirjat ovat myös kiinnostavia. Tässä kirjassa oli kummatkin elementit läsnä. Kavahdin aluksi sitä kuinka irstas kirja oli, kaikki tuntui pyörivän vain Olauksen lihanhimojen ja synnintuskan ympärillä. Pian oivalsin sen kuuluvan tyylilajiin eikä alun ihmetyksen jälkeen se enään hätkähdyttänyt kovin paljon. Toki otsani sai rypistymään, kun esimerkiksi kuvailtiin hyvin tarkasti erään miehen harvakarvaisia kiveksiä. Voisin siis kuvitella kirjan rivojen kuvauksien ja "ruman kielenkäytön" kauhistuttavan joitakin tiukka pipoisempia lukijoita.  Luvassa ei siis ole mitään vaaleanpunaista keskiaikaisromantiikkaa, vaan sitä ns. pimeää keskiaikaa.

Pidin erityisesti Kauniston kielestä, jos noita rivoja sovinnaisuussääntöjä rikkovia seksuaalikuvauksia ei lasketa. Kerronnassa viljellään monipuolisesti kielikuvia, jotka elävöittävät kerrontaa. Hänen vahvuuksiinsa voi laskea myös kuvailun, joka herättää ympäristön eloon silmien edessä, joskus ehkä liiankin kouriintuntuvasti (viitaten näin edelleen niihin harvakarvaisiin kiveksiin). Pidin myös Olavista, jota välillä säälin. Olavi vaikutti herkältä ja hyväsydämiseltä miehenalulta, jolla tuntui olevan paljon opittavaa maailmasta. Kuitenkin kirjan edetessä hänestä huomaa elämän koulineen häntä vähemmän herkäksi ja sinisilmäiseksi. Pariisi muuttaa miestä ja paljon.

Synnintekijä on avausosa Kauniston Olavista kertovalle kirjasarjalle. Seuraavaosa on nimeltään Kalmantanssi. Tarkoituksen on mielenkiinnolla lukea seuraavakin osa. Pidin kuitenkin Synnintekijästä yllätyksekseni todella paljon. Luin kirjan loppuun yhdessä hujauksessa, sillä en malttanut laskea kertomusta käsistäni. Lisäksi Synnintekijä oli minun ensimmäinen onnistunut e-kirja kokemukseni. 

Milja Kaunistolla on myös omat Facebook-sivut. Käykäähän kurkkaileen sitä täältä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 228

Mistä minulle ja miksi: Gummeruksen tarjoama e-kirja arvostelukappale.

Kommentit