lauantai 24. kesäkuuta 2017

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

"Hurmaava yksitoistavuotias harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce uskaltautuu kylän markkinoilla mustalaisnaisen telttaan ja järkyttyy kuulemastaan ennustuksesta pahanpäiväisesti. Vielä enemmän Flavia on ihmeissään, kun samainen mustalaisnainen löytyy seuraavana yönä kotikartanon mailta vankkureistaan lähes henkihieveriin hakattuna. Kuka on väkivallanteon takana? Voiko kyseessä olla kosto vuosia sitten siepatun lapsen takia?


Flavia ymmärtää toki kalavelkojen maksun päälle, onhan hänellä kaksi katalaa ja jekkuilevaa sisarta. Mutta Bishop’s Laceyn kylän painostava tunnelma tiivistyy, kun Flavia törmää uuteen uhriin, paikalliseen mieheen, joka yllätettiin hiljan kartanosta luvattomista askareista.


Vaarallisen nokkela Flavia viilettää uskollisella Gladys-polkupyörällään idyllisen kotikylän katuja nuuskien tietoja ja etsien johtolankoja. Hän paljastaa synkkiä salaisuuksia ja löytää uusia todisteita – myös oman äitinsä kohtalosta."

Olen jokaisella kerralla kehunut iki-ihanaa Flaviaa, kun olen kirjoittanut tänne sarjan kirjoista. Hopeisen hummerihaarukan tapaus on sarjan kolmas osa ja tähän astisista kirjoista lempparini. Pidin Fenellan tarinasta hurjasti, johtui varmaan maagisrealistisista elementeistä. Lisäksi kaikki mukaan ujutetut pienet sivujuonetkin olivat onnistuneita ja tekivät lukukokemuksesta entistä nautinnollisemman. Ahmin tämänkin osan ennätysvauhdissa, ei sitä vain voinut laskea käsistä. Todella koukuttava, kuten aikaisemmatkin osat. 

Lukiessa mietin, miksi kerta toisensa jälkeen olen aivan fiiliksissä näistä kirjoista. Sen lisäksi, että pikku vanha Flavia on oiva sankaritar ja rikoksien ratkominen lapsenmielisestä näkökulmasta on virkistävän erilaista. Lapsenmielisyys ja murhat voivat olla melko tuhoontuomittu yhdistelmä, yleensä lapsenmieli ei pysty käsittelemään kunnolla edes sellaisia raakuuksia, mutta Flaviassa on sitä jotain. Hän on älykäs, pikku vanha, nokkela ja hauska. Vaikka hän on lyhyen elämänsä aikana joutunut vaikka minkälaisen tilanteen eteen, hän ei ole menettänyt lapsenmielisyyttään. Mahtavan sankarittaren lisäksi minua ihastuttaa kirjan ajankuva sekä miljöö. Buckshawn ränsistynyt kartano on täynnä yllätyksiä ja muodostunut minulle melkein yhtä rakkaaksi kuin Flavialle. Bishop's Laceyn kylä on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ihmisiä ja sen historia kätkee sisäänsä paljon mysteereitä, joista tulemme varmasti vielä lukemaan. 

Edelleen jäi kortteja kääntämättä, vaikka kolmas osa on jo ahmittu. Hobblerit on teema, jota on raotettu, muttei täysin paljastettu. Entä kotikartanon kohtalo, joutuvatko De Lucet luopumaan rakkaasta kodistaan? Harrietistakin tullaan varmasti vielä kertomaan lisää, sillä Flavian tiedonjano ja halu oppia tuntemaan edesmennyt äitinsä, on kyltymätön. Lisäksi De Lucen perheen perhesuhteet ovat enemmän kuin vähän vinksahtaneet, odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. 

Tartun ehdottomasti suurella odotuksella myös seuraavaan osaan, joka on Filminauha kohtalon käsissä. Lisäksi sarjassa on ilmestynyt myös jo seuraavat osat; Loppusoinnun kaiku kalmistossa sekä Kuolleet linnut eivät laula. Syksyllä ilmestyy myös uusi osa nimeltään Nokisen tomumajan arvoitus.

Mainintana vielä ennen arvosanaa, että sarjan kansikuvat ovat I-H-A-N-I-A!

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: A Red Herring Without Mustard (2011)
Sivuja: 412
Suomentanut: Maija Heikinheimo

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 8. kesäkuuta 2017

Kim Edwards: Muisto tyttärestäni

"Myrskyisenä yönä vuonna 1964 lääkäri David Henry auttaa vaimoaan synnytyksessä. Norah synnyttää kaksoset, tytön ja pojan. Poika on terve, mutta tytöllä on Downin syndrooma. David haluaa säästää vaimoaan murheelta ja tekee nopean päätöksen, joka vaikuttaa koko perheeseen loppuiäksi. Hän pyytää sairaanhoitajaa viemään tytön laitokseen ja kertoo vaimolleen tyttären kuolleen. Muisto tyttärestäni on voimakas, tunteita herättävä tarina isän painavasta salaisuudesta, valheesta, joka repii perhettä erilleen. Samalla se on upea kertomus rakkauden tervehdyttävästä voimasta ja anteeksiannosta."

Muisto tyttärestäni punoutuu suuren salaisuuden ympärille. David antaa vammaisen tyttärensä poissa, suojellakseen vaimoaan. Hän kertoo vaimolleen, että tytär kuoli synnytyksessä. Ehkä Davidin ajatuksena oli, että vaimo suuree menetettyä tytärtä hetken, mutta vastasyntynyt poika, toinen kaksosista, saa surun hälvenemään. Norah ei kuitenkaan pääse hetkessä yli tyttärensä kuolemasta, vaan suree asiaa pitkään. Hän haluaisi keskustella miehensä kanssa asiasta, mutta David ei pysty puhumaan ja kohtaamaan suurta valhettaan. Tämä jäytää pariskunnan välejä ja ajaa heidät vuosien vieriessä yhä kauemmas ja kauemmas toisistaan.

Caroline ei pysty jättämään Phoebetä hoitolaitokseen, jonne David pyysi vauvan viemään. Niinpä nuori sairaanhoitaja päättää ottaa lapsen ja lähteä kaupungista, kasvattaa Phoeben omanaan. Symppaan tässä päätöksessä Carolinea, mutta enemmän minua ihmetytti heidän elämänsä vaivattomuus. Kun puhutaan kehitysvammaisesta lapsesta, luulisi sen luovan arkeen monenlaisia haasteita. Lisäksi minua ihmetytti kirjan dramaattinen kansi yhdistettynä harhaanjohtavaan nimeen. Minulle näistä kahdesta seikasta nousee mielikuva kuolleesta tyttärestä, ja nuo väkevät muistot tyttärestä jollain tapaa olisivat keskiössä romaanissa. Toki takakannen tekstin lukemalla tajuaa, ettei juoni ole sinnepäinkään. Silti minulle jäi mielikuva dramaattisuudesta, eikä tämä kirja yllä sinne tasolle, millä odotukseni olivat.  Odotin vain koko ajan sitä jotain, jota ei koskaan tullut. Loppupeleissä kirja oli hyvin arkinen ja kuvasi keskeisten henkilöiden selviytymistä ja kasvua valheen seurauksien jälkimainingeissa. 

Kirja oli sujuvaa luettavaa, mutta ajottain hieman puuduttavaa. Vaikka ajatuksena oman lapsen pois antaminen on dramaattista ja kauheaakin, niin silti kirja ei kyennyt herättämään minkäänlaisia tunteita. Jotkut kirjailijan ratkaisut juonenkäänteissä tuntuivat enemmän hullunkurisilta kuin luontevilta. Kyllähän tämän luki loppuun asti ja ajottain kirjan seurassa viihtyi, mutta silti päälimmäisenä tunteena on pettymys.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazaar
Ilmestynyt suomeksi: 2008
Alkuteos: The Memory Keeper's Daughter (2005)
Sivuja: 486
Suomentanut:Laura Jänisniemi & Susanna Tuomi-Giddings

Mistä minulle: Kirjastosta