Lukumaratonin koonti ja lyhyt arviot

Nyt olen saanut hieman päätä selvitettyä lukupöhnästä ja on aika lyödä pakettiin viikonloppuna suorittamani extempore lukumaraton. Sain luettua yhteensä neljä kirjaa, joista Valkoista auraa olin ehtinyt aloitella ennen maratonia 60 sivun verran. Näistä kirjoista kertyi yhteensä 812 sivua! Olen ylpeä itsestäni, minulle tuo on melkoinen suoritus. Samalla Goodreadsin 40 kirjan vuositavoitteeni pompsahti 70% suoritetuksi ja nyt eletään vasta heinäkuuta. Valitsin kirjat maratonille fiilispohjalta, en siis suuremmin etukäteen valinnut kirjoja, vaan valitsin omasta hyllystä ja kirjaston lainoista siihen hetkeen sopivimmalta tuntuvat kirjat. Lopulta maratonista tuli melko kotimaispainotteinen, sillä kolme neljästä kirjasta oli kotimaisia. Luin maratonilla siis seuraavat kirjat:

• Mia Vänskä: Valkoinen aura
• Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
• Marko Hautala: Kuiskaava tyttö
• Claire Castillo: Äidin pikku pyöveli

 Mia Vänskä: Valkoinen aura (Atena, 2014)
  

 "7.kerroksen käytävä. Ovi. Punainen ruusu: Iinan ensimmäistä opiskelusyksyä häiritsevät kummalliset unet, ja asuntolan yläkerroksen tyhjä asunto vetää häntä vastustamattomasti puoleensa. Opiskelustressiä, Iina tulkitsee. Sitten Iinan näkökentän laidalle ilmestyy kapeaharteinen hahmo. Asuntolassa on vuosia siten murhattu opiskelijatyttö. 

Iinan piirustuksiin ilmestyvät tuntemattoman tytön kasvot, ja hän aistii tämän olevan läsnä, uhkaavana ja pelottavana. Kun ojasta löytyy alaston ruumis, johon on porattu outo kuvio, Iinan unet, aavistukset ja pelot alkavat osoittautua tosiksi. Mitä aiemmin murhatulle tytölle tapahtui? Miksi tämä ei voi levätä rauhassa?"

 Koukuttava kirja, jonka sivut kääntyivät vauhdilla. Tunnelma kasvaa pikku hiljaa huippuunsa, olematta kuitenkaan niin pelottava, että se saisi lukijan pälyilemään selän taakse ja säikähtämään pienempiäkin rasahduskia. Unia tämä kirja ei siis vie, mutta juoni on koukuttava ja hyvin rakennettu. Iso plussa myös pienestä romantiikan lisäyksestä, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Loppuhuipennuksen kohdalla taisin voihkaista muutaman kerran äänen, koska eihän kirja voinut niin loppua. Happily ever after olisi ollut mielekkäämpi lopetus, eikö? No ainakin kirjan loppu on porautunut mieleeni, Vänskä on kulkenut omia polkujaan sen suhteen, eikä kirja siis sortunut ennalta-arvattavuuteen.

Lukiessa mietin useaan otteeseen miten pelottavan kauhuelokuvan tästä saisi. Kunnon jumpscareja ja piinaavaa musiikkia ja katsoja nukkuisi viikon valot päällä. Tai ainakin minä, sillä katson kauhuelokuvat aina tyynyn takaa.

Kirjan kerronta oli sujuvaa ja henkilöt mielenkiintoisia, mieleenpainuvimpana hieman mystinen  Rosalind.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä! Upeaa kotimaista kauhukirjallisuutta, joka ei jättänyt todellakaan kylmäksi!

Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon (Otava, 2000)

"Vastavihityt Lilian ja Klaus toteuttavata unelmaansa. Iso talo meren rannalla, sopivan matkan päästä kaupungista. Heidän edessään tuntuu avautuvan kokonainen elämä, järkevä hyvinvointi elämä. Naapurissa asuvat Emma ja Jimi, joiden rento boheemius tuntuu verhoavan salaisuuksia."

Kirja on Haahtelan toinen romaani ja jälleen sain lukea Haahtelan ilmavaa ja maalaava runollista kieltä, joka sopi tähänkin kirjaan moitteettomasti. En tiedä, mikä Haahtelan vähäeleisessä kerronnassa niin kiehtoo minua. Ehkä se, että hän kätkee rivien väliin niin paljon asioita, jotka jäävät lukijansa itsensä pohdittavaksi.

Minulle tämä kirja edusti ihmissuhteita ja niiden odotuksia. Meillä on erilaisia mielikuvia ja oletuksia avioliitosta sekä parisuhteesta ja millaista sen tulisi olla. Varmasti vielä kirjan tapahtumien ajankohtana enemmän oli tiettyjä stereotypisiä odotuksia. Mutta uusien naapuriensa johdosta Lilian ja Klaus heräävät näkemään asioita toisella tavalla. Onko järkevä hyvinvointielämä minua varten? Emman ja Jimin suhde kätkee kulissien taaksen kivuliaan salaisuuden, eikä kaikki todellakaan ole siltä miltä näyttää. Mutta tarinassa sivutaan myös avioliittoa, jossa mies pettää naistaan ja nainen päättää kostaa. Lopussa hypätään vuosia eteenpäin, jossa nähdään mihin kukainenkin on elämässään päässyt, jättäen silti paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan ja osa taas suureksi kysymysmerkiksi.

Haahtela on yksi ihailemani kirjailija, pidän hänen soljuvasta tyylistään kirjoittaa, varsinkin ihmissuhteista. Annan siis kirjalle 4 / 5 pistettä! 

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö (Tammi, 2016)

"Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se tarttuu valikoimatta, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä.

Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Koko ajan. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, kunnes sitä alkaa kuumottaa, ehkä haavoille asti.

Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et."

Päällimmäisin ajatus, kun olin ahmaissut kirjan melkein yhdeltä istumalta, oli - MITÄ MÄ JUST LUIN? Huh, mikä kotimainen kauhutykitys Kuiskaava tyttö olikaan. Nyt jopa niskakarvat pariin otteeseen nousivat pystyyn ja iho kananlihalle inhon väristyksistä, mutta en tarkoita inhoa huonossa mielessä. Välillä tuli pakonomainen tarve raaputtaa vasenta korvaa, samalla toivoen ettei koskaan kuule outoa kuiskausta korvan juuresta. Toisaalta merkillepantava seikka tässä kirjassa oli häilyväisyys, oliko kyse jostain paranormaalista vai onko se vain sairaan mielen ulottuvuus? Luinko psykologisen trillerin vai kauhukirjan, oliko se kenties kumpaakin? Nämä asiat jää lukijan pohdittavaksi, jokainen näkee asian tavallaan. Syvyyksiä on monia ja se tekeekin Hautalasta taitavan kirjailijan. Vetävän juonen ja hiipivän kauhun lisäksi kirja on erittäin helppolukuinen. Se oli loppu ennen kuin ehdin edes silmää räpäyttää ja jäljelle jäi vain tyrmistynyt epäusko ja ehdoton kunnioitus Hautalan kirjailijasuoritukselle.

Hautalaa on pakko lukea lisää, en osannut odottaakaan mitenkään näin säväyttävää lukukokemusta, vaikka takakannet jo vaikuttivat mielenkiintoisilta. Niiden perusteella kirjan valitsinkin lukupinooni kirjastosta. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Claire Castillo: Äidin pikku pyöveli (Gummerus, 2007)

"Äidin pikku pyöveli sisältää yhdeksäntoista novellia, jotka siekailematta kertovat niistä kiihkeistä tunteista, joita äidit ja tyttäret toisissaan herättävät. Sillä välinpitämättömiksi he eivät toisiaan jätä. Rakkaus ilmenee lukuisin eri tavoin, eikä se aina ole kaunista."

Aluksi Castillon omalaatuinen, kieroutuneella mustalla huumorilla höystetyt novellit jaksoivat kiinnostaa minua. Kuitenkin jo puolivälin paikeilla aloin olla ähkyssä. Olin lähinnä vain onnellinen, ettei kirja ollut sen paksumpi ja tiesin sen loppuvan kohta. Muistin myös hyvin pian miksi en pidä juurikaan ranskalaisesta kirjallisuudesta, se on liian omituista minun makuuni.

Puoli välin jälkeen tuntui että sama idea kiersi jo ympyrää, vaikka novellit olivatkin mitä erilaisempia. Kulissit vaihtui, mutta sama piiri pyöri. Tuntui että olin nähnyt jo kaiken tarpeellisen.

No, tulipahan luettua. Tämä lähtee omasta hyllystäni kiertoon ja pisteitä en kirjalle annan enempää kuin 2 / 5 pistettä!